Iso pomo antoi tuomionsa Suomen MM-kisoista
Suomen joukkue keräsi Eugenen MM-kilpailuista neljä pistesijaa ja 11 sijoitusta 16 parhaan joukkoon. Seuraavaksi kilpaillaan Joensuussa 4.-7 elokuuta ja EM-kilpailut alkavat Münchenissä 15. elokuuta.
– Uskon, että EM-joukkueen urheilijamäärä kasvaa yli 50:n. On vielä aika monta urheilijaa, jotka ovat rankingissa kiikun kaakun, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen SUL:n tiedotteella.
EM-kilpailujen tulosrajan tekoikkuna umpeutuu tiistaina, jolloin Motonet GP -sarja jatkuu Jyväskylässä. EM-joukkueeseen on valittu jo kuusi urheilijaa. Sitä täydennetään keskiviikkona 27. heinäkuuta sekä 2. ja 8. elokuuta.
– Keskiviikkona 27. heinäkuuta valitaan lähinnä vain tulosrajan selvittäneet ja 2. elokuuta rankingista paikan ottaneet, Salonen sanoo.
Eugenessa urheilleen 36 urheilijan suomalaisjoukkueen suoritusta Salonen kuvaa plusmerkkiseksi.
– Toki isolla joukkueella tulee aina vaihtelevia suorituksia. Kaikki eivät onnistu, mutta se kuuluu huippu-urheiluun, Salonen sanoo.
– Jos tilastosijoituksia katsotaan, kokonaisuus on selkeästi plussalla. Koossa on Lassi Etelätalon ja Wilma Murron 6. sijat keihäästä ja seiväshypystä sekä Silja Kososen 7. sija moukarista ja Oliver Helanderin 8. sija keihäästä.
Tilastojen valossa Suomella ei ennalta ollut useita 16 joukkoon sijoittuvia.
– Meillä oli kuitenkin yhdeksän urheilijaa, jotka olivat 15 parhaan joukossa ja kaksi 16:tta sijaa. Tilastoissa 16 joukkoon sijoittuvia oli ennakkoon neljä. Siinä mielessä kokonaisuus oli positiivinen, Salonen laskee.
Menestys Eugenessa oli samaa tasoa kuin Tokiossa vuosi sitten. Olympiakisoista yleisurheilujoukkue kokosi kolme pistesijaa ja 10 sijoitusta 15 parhaan joukkoon.
– Jos katsoo kymmentä viime vuotta, meillä on globaalilla arvokisatasolla ollut useimmiten 3-6 sijoitusta 15 parhaan joukossa eli nyt niitä on tuplamäärä. Siinä mielessä tulos on hyvä ja tavoitteen mukainen, Salonen arvioi.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus