Kalevan kisoissa kilpailtiin lauantaina aamupäivällä karsintoja. Mukana olivat muun muassa moukarinaiset ja kiekkomiehet.

Moukarissa Silja Kosonen ja Krista Tervo ottivat omansa. Kosonen heitti 68,55 metriä ja Tervo 65,23 metriä.

– Tavoite oli päästä ensimmäisellä heitolla läpi, se meni verkkoon, mutta toiselle kierroksella tuli perusrento heitto. Sunnuntain finaalissa heitetään sitten kovaa, uransa toista mestaruutta tavoitteleva Kosonen sanoi SUL:n tiedotteella.

– Voittoa haetaan ja hyvää kilpailua ennen EM-kisojen alla, mutta mitään ennätystä en lähde hakemaan, Kosonen linjasi.

Ainoina kilpailijoina ensimmäisellä yrityksellään karsintarajan rikkoivat Sara Killinen ja Kiira Väänänen tuloksin 64,15 ja 61,84. Suvi Koskisen ensimmäinen heitto hylättiin, mutta toisella kierroksella moukari kaartoi yli karsintarajan tulokseen 62,03.

Killinen ja Koskinen kamppailevat finaalissa Kalevan kisojen mitalien ohella myös paikasta Münchenin EM-kilpailuihin.

– Siinä on kilpailulle pieni lisämauste. Yritän heittää pitkälle ja toivon onnea itselleni. Se kumpi on parempi, sen paikan vie, Koskinen tuumi SUL:n tiedotteella.

Miesten kiekossa juhli SE:n haltija Frantz Kruger. Sydneyn olympiapronssimitalisti, jolla on ikää 47 vuotta, täräytti ensimmäisellä karsinnan ylivoimaisesti pisimmän heiton 55,02.

Karsintarajan ylittivät hänen lisäkseen Rami Kankaanpää avausheitollaan 52,59 ja Antti Pränni kolmannella heitollaan 51,40.

Lähde: SUL:n tiedote