Frantz Kruger otti Kalevan kisojen kiekonheitossa kahdeksannen Suomen mestaruutensa.

Etelä-Afrikan paidassa olympiapronssia napannut Kruger heitti sunnuntaina parhaallaan 59,10.

Krugerilla on ikää jo 47 vuotta. Hän päihitti silti nuoret miehet miehet miten tahtoi SM-kisoissa. Mies itse tsemppasi nuorempaa polvea.

– Ennätyksiä tuli, joka tarkoittaa, että jotakin tapahtuu. Nuoret kaverit haluavat heittää pidemmälle ja siitä minä pidän, Kruger sanoi SUL:n tiedotteella.

Kruger viittasi Rami Kankaanpäähän, joka oli toinen ennätyksellään 55,40 ja Nuutti Heikkilään, joka vei SM-pronssin ennätyksellään 52,52.

Krugerin kaksi parasta heittoa kantoivat 59,10 ja 58,27. Ne eivät Krugeria tyydyttäneet.

– Nyt oli hyvät tuulet, mutta en saanut niitä hyödynnettyä. Olen iloinen, mutta en tyytyväinen, Kruger tuumi.

Kruger nähdään vielä Helsingissä Ruotsi-ottelussa syyskuun alussa.

– Se on minulle kauden viimeinen mahdollisuus rikkoa 60 metriä tällä kaudella, Kruger sanoi.