Nyt ei jää mitään jossiteltavaa – Suomen yleisurheilupomoilta selvä linjaus
Suomen joukkue yleisurheilun Ruotsi-otteluun alkaa selkeytyä jo tällä viikolla alkavissa Kalevan kisoissa. Joensuussa paikan maaottelujoukkueessa varmistavat Kalevan kisojen mestarit niissä lajeissa, jotka ovat sellaisenaan Ruotsi-ottelun lajiohjelmassa, kertoo SUL.
– Lopulliset lajikohtaiset urheilijavalinnat ja joukkueeseen valittujen urheilijoiden roolitus määräytyvät lopullisessa valinnassa, joka tehdään 29. elokuuta. Valinta tehdään luonnollisesti parhaan mahdollisen joukkuenäkymän edellyttämällä tavalla, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen tiedotteella.
– Ruotsi-ottelun luonteeseen kuuluu taktikointi ja laskelmointi, joten on mahdollista, että Kalevan kisojenkin mestarit nähdään maaottelussa lopulta eri lajissa kuin Kalevan kisoissa.
Ruotsi-ottelu huipentaa yleisurheilukesän Münchenin EM-kilpailujen jälkeen 3.-4. syyskuuta, kun maaottelu palaa Helsingin Olympiastadionille ensi kertaa sitten vuoden 2014.
– Tavoite on, että Olympiastadionilla kilpailee Ruotsi-ottelussa mahdollisimman iskukykyinen maajoukkue sekä miehissä että naisissa. Joukkueen kokoonpano hahmottuu vähitellen ja rakentuu nyt ensi vaiheessa Kalevan kisojen mestareiden ympärille, Salonen sanoo.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus