Suomalainen yleisurheiluässä kamalassa onnettomuudessa – sitten tapahtui jotain, joka ällistytti lääkäriäkin

Seiväshyppylupaus Eemil Hallikainen oli toukokuussa vakavassa onnettomuudessa Kaavilla. Nyt 18-vuotiaan nuoren miehen tilanne näyttää kuitenkin paljon paremmalta.
Hallikainen löi toukokuussa päänsä maahan, kun hän putosi harjoituksissa ohi patjan.
Hallikaisen seura Kaavin Kaiku tiedotti tiistaina hyviä uutisia nuoren miehen tilanteesta.
– Eemil Hallikainen on toipunut hyvin saamistaan vammoista sekä niihin liittyvistä hoidoista.
– Onnettomuudessa päähän kohdistunut isku ja siitä aivojen pintakerroksiin tulleet ruhjeet nostivat aivopaineita, mikä aiheutti lisävauriovaaraa aivoille. Eemilin kallosta poistettiin pala aivopaineiden tasaamiseksi muutama päivä onnettomuuden jälkeen ja häntä jouduttiin pitämään nukutettuna kaikkiaan kymmenen päivää onnettomuudesta alkaen. Kahden viikon tehohoidon ja reilun kahden viikon neurologisella osastolla vietetyn ajan jälkeen Eemil pääsi KYS:sta Kuopion Neuroniin neurologiseen kuntoutukseen.
– Viikon kestäneen hoitojakson aikana tehdyissä kartoituksissa Eemilin muistin ja koordinaatiokyvyn todettiin toimivan moitteettomasti. Tämän jälkeen Eemil vietti kaksi ja puoli viikkoa kotihoidossa ennen viimeisintä KYS:ssa tehtyä leikkausoperaatiota. Kaksi viikkoa sitten tehdyssä leikkauksessa kallosta poistettu pala korvattiin biolasista tehdyllä implantilla. Operaatio onnistui hyvin ja Eemil kotiutui sairaalasta pari päivää leikkauksen jälkeen. Leikkaushaavasta on tikit poistettu ja Eemil on päässyt totuttautumaan normaaliin arkielämään, kerrottiin tiedotteella.
– KYS:n neurologian kirurgin mukaan Eemilin toipuminen on edennyt tähän mennessä uskomattoman nopeasti ottaen huomioon onnettomuuden jälkeen tehdyissä pääkuvauksissa ilmenneet laajat vauriot kallonmurtuman lisäksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Eemil pääsee jatkamaan opintoja Kuopion Klassillisessa lukiossa samalla aikataululla kuin kaikki kesälomilta koulunpenkeille palaavat opiskelijat. Eemil toivoo voivansa jatkaa urheilemista ja hänellä on vakaa halu päästä palaamaan seiväshyppyharjoittelun pariin lähikuukausien aikana.
Tiedotteessa muistutettiin, että tässä vaiheessa pitää olla kärsivällinen tilanteen suhteen.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Ei sille mitään voi: Nooralotta Neziri joutui nyt hyväksymään brutaalin totuuden
- Raju viesti rajan takaa: Venäjän hiihtotähti avasi nyt suunsa
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- Ei sille mitään voi: Nooralotta Neziri joutui nyt hyväksymään brutaalin totuuden
- Hiihtotähti koki järkyttävän kohtalon – näin Kerttu Niskanen reagoi
- Raju viesti rajan takaa: Venäjän hiihtotähti avasi nyt suunsa