Marit Björgen sanoi suorat sanat Johannes Kläbon touhusta
Norjalainen hiihtolegenda Marit Björgen on kommentoinut Norjan hiihdon nykyisen ykköstähden Johannes Kläbon toimintaa.
Kläbo on päättänyt kulkea omia teitään. Hän ei ole mukana läheskään kaikilla Norjan maajoukkueen harjoitusleireillä.
Kläbo on tällä hetkellä Yhdysvalloissa korkeanpaikanleirillä. Muut norjalaiset sprintterit leireilevät Ruotsissa.
Björgen ei epäröi kritisoida Kläbon toimintaa.
– Menestystä on tuoda joukkue yhteen. On selvää, että on haastavaa, jos yksi henkilö tekee omaa juttuaan ja jää pois, kun muut tekevät erilaisia asioita. On vaikea hyödyntää Johanneksen ominaisuuksia. Minä kannatan sitä, että on osa joukkuetta. Sitä saa viettää aika muiden kanssa, harjoitella yhdessä ja käyttää toisten osaamista, näki Björgen VG-lehdessä.
Björgenin mielestä kyseessä ei muutenkaan ole yksisuuntainen tie. Myös Kläbo voisi oppia jotain.
– Mielestäni myös Johanneksella on paljon opittavaa joukkueen muilta kavereilta. Mutta valmentajan ja joukkueen johdon on oltava selvä asian suhteen. Jos homma alkaa lipsua, sitten joku muu tulee ja sanoo: ”Tämä ei sovi minulle.” Sitten onkin kasassa ryhmä, jossa on vain neljä urheilijaa ja muut ovat jossain muualla. Kun joukkue paranee, nousee myös jokaisen yksilön taso, arvioi kahdeksankertainen olympiavoittaja.
LUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Suomalaisjuoksija paljasti rakkauselämästään – ”En malta odottaa”
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana