Nyt riitti! Hiihtoliitolta harvinaisen suora ulostulo
Venäjän urheilijoiden mahdollinen paluu kansainvälisiin kisoihin on noussut viime viikkoina esiin. Suomen Hiihtoliitto on nyt tehnyt oman kantansa selväksi.
– Suomen Hiihtoliitto suhtautuu kielteisesti venäläisten urheilijoiden ja joukkueiden osallistumiseen kansainväliseen kilpailutoimintaan. Hiihtoliiton näkemyksen mukaan on tärkeää, että lajiliittojen ja urheilutapahtumien järjestäjien toimet ovat linjassa yhteiskunnassa tehtyjen päätösten kanssa, tiedottaa Hiihtoliitto.
Kansainvälinen Olympiakomitea KOK asetti helmikuussa suosituksen, että kansainväliset lajiliitot ja urheilutapahtumien järjestäjät eivät päästäisi venäläisiä ja valkovenäläisiä urheilijoita kansainvälisiin kilpailuihin. Hiihtoliitossa ei nähdä, että mikään olisi muuttunut.
– Suomen Hiihtoliiton kanta venäläisten urheilijoiden luvalle palata kisoihin on ehdoton ei. Poissulkemiseen johtaneet syyt eivät ole millään tavalla muuttuneet, joten on vaikeaa nähdä, että linjaa osallistumisesta löysättäisiin. Niin kauan kuin Venäjä käy sotaa Ukrainassa, emme näe venäläisten urheilijoiden osallistumista kilpailutoimintaan mahdollisena. Urheilua ei voida käsitellä yhteiskunnan irrallisena osana, kommentoi Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi.
Keskustelua Venäjän paluusta mukaan kansainväliseen huippu-urheiluun ja kilpailutoimintaan on käyty Kansainvälisessä Olympiakomiteassa KOK:ssa. Kansainvälinen Hiihtoliitto FIS käsittelee asiaa lokakuun loppupuolella.
KOK:n pohdinta asian suhteen näyttäytyy mielenkiintoisessa valossa juuri tällä hetkellä, sillä Venäjän johto on vain tiukentanut toimiaan Ukrainassa ja siirtynyt uhkaavampaan retoriikkaan.
Hiihdon maailmancup alkaa marraskuun lopulla Rukalla.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana

- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma