Hiihtotähti koki ”shokeeraavan” kohtalon – näin totuus valkeni
Ruotsalaishiihtäjä Moa Lundgren koki viime viikolla kovia. Hän on avautunut kokemuksestaan Aftonbladet-lehdelle.
Nainen oli harjoitusleirillä Mallorcalla ja alkoi kärsiä hirvittävistä vatsakivuista. Hän meni lopulta sairaalaan, jossa lääkärit päättelivät, että kyseessä on tulehtunut umpisuoli, joka vaatii leikkausta.
Leikkauspöydällä nähtiin melkoinen käänteiden käänne. Lääkärit tajusivat, ettei umpisuolessa ole mitään vikaa.
– Vatsassani oli kasvanut bakteeri Malliksella (Mallorca)… Sain taudin, jota löydetään tavallisesti vain alle 12-vuotiailla, mutta sillä on samoja oireita kuin umpilisäkkeen tulehduksella, selvitti nainen Aftonbladetille.
Lundgren ällistyi, kun lääkärit kertoivat, että umpilisäke on kunnossa.
– Olin shokissa. Tapahtuuko tämä oikeasti? Kaikki alkoi tuntua sumealta. En ymmärtänyt mitä sanottiin. Sitten aloin ajatella sitä, milloin voin jälleen harjoitella.
Sattumus oli ikävä, mutta Lundgren ei ole katkera. Hän muistutti, että lääkärin tehtävä ei ollut helppo.
Lundgrenia ei nähdä maailmancupin avauksessa Rukalla. Hän kertoi tavoittelevansa paluuta joulukuussa.
24-vuotias ruotsalainen on esimerkiksi nuorten maailmanmestari. Hän on yltänyt myös palkintopallille maailmancupissa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Hiihtofaneille karu uutinen – Suomen Cupin tv-tilanne täysin auki
- Joni Mäki teki rajun ratkaisun – pitkä yhteistyö päättyi
- Nooralotta Neziri teki paluun kynnyksellä kovan paljastuksen – ”Ällistyttävän kovia”
- IL: Jarkko Nieminen paljasti suuren houkutuksen – ”Pyyntöjä on tullut”
- Amanda Kotaja tykitti hurjan Suomen ennätyksen – maailmanennätysnainen jäi taakse
- Kristiina Halonen jäi kauas ennätysvauhdista – taustalla pitkä ongelmakierre
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Autourheilun supertähti on poissa – fanit ympäri maailmaa järkyttyivät
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- Carlos Alcarazin karu uutinen järkyttää – Wimbledon kokee valtavan menetyksen
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- 19-vuotias huippulupaus potkittiin maajoukkueesta tv-ohjelman vuoksi
- Ilkka Herola kuittasi muhkeat bonukset olympiamenestyksestä
- Autourheilun supertähti on poissa – fanit ympäri maailmaa järkyttyivät
- Emma Tainio paljasti hurjan leirireissun – hätänumeroon soitettiin Portugalissa
- Nooralotta Neziri teki paluun kynnyksellä kovan paljastuksen – ”Ällistyttävän kovia”
- Ruotsin tähtilupaus keskeytti kautensa – taustalta paljastui vakava syömishäiriö
- Saara Keskitalo räjäytti heti kauden avauksessa – hurja aika Italiassa
- IL: Jarkko Nieminen paljasti suuren houkutuksen – ”Pyyntöjä on tullut”