Mitä ihmettä? Selostaja ällistyi Ronnie O’Sullivanin tempusta
Ronnie O’Sullivan eteni vakuuttavasti jatkoon snookerin UK Championshipissa, kun hän voitti maanantaina Matthew Stevensin erin 6–2. Maailmanlistan kärkinimi on kuitenkin ehtinyt kääntää katseita puheillaan ja toiminnallaan Yorkissa.
Joulukuussa 47 vuotta täyttävä O’Sullivan ei vaikuta erityisen onnelliselta tämän hetken tilanteensa suhteen. Hän avautui aiheesta Stevens-ottelun jälkeen.
– Ei minun pitäisi edes pelata tässä iässä. En ota tätä niin vakavasti. Tämä on oikeastaan aika hauskaa.
– Minulla on ehkä jonkinlainen huijarisyndrooma. Olin onnellisempi, kun hävisin viisi perättäistä finaalia. Kun aloin voittaa turnauksia, koin etten ansainnut sitä. Se tuntui enemmänkin juonelta, joka salli minun voittaa ne ottelut, ei aidolta, sanaili O’Sullivan The Sun -lehden mukaan.
O’Sullivan kertoi jo keväällä MM-tittelin voitettuaan erikoisista tuntemuksistaan.
– Kun voitin maailmanmestaruuden toukokuussa, eivät fiilikseni olleet katossa. Tunnen oloni melko tyhjäksi, enkä haluaisi pelata snookeria. En pelaa paljon, eikä minua kiinnosta. Pelaan lähinnä siitä syystä, että minulla olisi jotain tekemistä, pamautti O’Sullivan.
O’Sullivan hämmästytti myös toiminnallaan ottelun aikana. Mies otti nimittäin yllättäen esiin kynsileikkurit ja alkoi leikata kynsiään. Eurosportin selostaja David Hendon seurasi tapahtunutta hämmentyneenä.
– Nyt sitten laitetaan kynsiä kuntoon, selosti Hendon.
O’Sullivan kohtaa keskiviikkona toisen kierroksen ottelussa Zhou Yuelongin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta