Suomessa nähtiin hirmuhiihto – Norjassa alkoi puntti tutista heti
Suomen miesten hiihdon ykkösnimen Iivo Niskasen meno ei vakuuttanut Oloksen Tykkikisoissa. Norjassa seurattiin silti mielenkiinnolla Muonion tapahtumia.
Yksi kovimmista työnäytteistä tuli mies 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa. Saksan Friedrich Moch löi muille jauhot suuhun. Hän löi kakkoseksi tulleen Iivo Niskasen lähes 40 sekunnilla.
Norjalainen Nettavisen ihasteli saksalaisen menoa. Lehden jutussa muistutettiin, että Moch on vasta 22-vuotias. Hän löi viime kaudella Johannes Kläbon Tour de Skin loppunousussa. Moch oli tuolloin kolmas 10 kilometrin vapaan hiihtotavan Val di Fiemmessä.
Nettavisen päätti ottaa yhteyttä Mochiin ja kysellä hänen tunnelmistaan Oloksen hirmuhiihdon jälkeen. Moch vakuutti, että Saksan joukkue on tikissä.
– Me olemme vahvempia kuin moneen vuoteen. Haluamme mahdollisimman monta urheilijaa huippusijoille. Jos kaikki menee putkeen suksien ja kunnon suhteen, pystymme voittamaan norjalaisia joissain kisoissa.
Moch myönsi, että Norjan ykköstähti Kläbo ja muut norjalaistähdet ovat olleet hänen esikuviaan.
– Tekniikka oli vaikuttava. He pystyvät pitämään tekniikan kasassa kisan loppuun saakka. Kun he ylittivät maaliviivan, tuntui kuin he olisivat voineet jatkaa. Se on hullua, hämmästeli saksalainen.
Moch ei silti vielä rakentanut pilvilinnoja. Hän ei vielä julistanut olevansa maailman kovin suksimies.
– Jos kaikki onnistuu, voin yllättää. Se on tavoite.
LUE MYÖS:
- Kaisa Mäkäräinen katsoi Suvi Minkkisen touhua – lausui Ylelle selvän viestin
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta
- Tapaus Krista Pärmäkoski – isolta pomolta selvä viesti IL:lle
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Uskomaton kehitysloikka – Ella Mikkola ällistyi itsekin
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Päävalmentaja tiputti Ylelle raakoja faktoja Sonja Leinamosta
- Harri Kirvesniemi antoi IS:lle tuomionsa: Rukan suomalaisonnistuja ulos olympialaisista
- Kausi vasta alkoi: Dorothea Wierer teki ikävän paljastuksen
- Trondheimin maailmancup 2025
- IS:ssä tyly viesti Janne Ahosen perheelle
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Uskomaton kehitysloikka – Ella Mikkola ällistyi itsekin
- Päävalmentaja tiputti Ylelle raakoja faktoja Sonja Leinamosta
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin
- Hiihtotähti teki radikaalin ratkaisun ja jätti perheensä – huonosti kävi
- Kausi vasta alkoi: Dorothea Wierer teki ikävän paljastuksen
- Harri Kirvesniemi antoi IS:lle tuomionsa: Rukan suomalaisonnistuja ulos olympialaisista
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni