Tätä ei TV:ssä nähty – Perttu Hyvärinen julkaisi melkoista materiaalia Rukalta
Perttu Hyvärinen oli lauantaina Suomen miesten ykkösnimi Rukan maailmancupin 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa. Viime kaudella loistavasti olympialaisissa onnistunut Hyvärinen päätti julkaista urakan jälkeen hieman erilaista kuvamateriaalia Instagramissa.
Otoksista selviää, että kaikki oli todellakin pelissä. Hyvärinen oli kuvissa monttu auki raskaan nousun päätteeksi.
– Ootteko koskaan miettiny miksi kilpahiihtäjä käyttää laseja?.. Siksi ettei se näytä tältä. Kuva Impilinnan nousun päältä, ei siis maalista, naureskeli Hyvärinen, joka kiitteli myös yleisön meininkiä.
– Jumalauta kyllä hullu suomalainen yleisö ladun varressa on ihana. Oli nimittäin sen verran ääntä, ettei kehdannu huonosti hiihtää, hehkutti Hyvärinen.
Ampumahiihtäjä Mari Eder päätti kommentoida julkaisua. Hän huomautti yhdestä asiasta.
– Ei tuota kyllä lasit peitä. Kovaa ajoa vaan jatkossakin, kuittasi Eder.
Hyvärinen oli sunnuntaina 20 kilometrin (v) takaa-ajossa jo varsin väsynyt mies. Hän jäi sijalle 45 ja oli lähes kolme minuuttia kärjen takana maalissa. Hyvärisen kausi jatkuu kuitenkin jo tällä viikolla Norjassa, jossa kilpaillaan maailmancupin pisteistä.
Suomen joukkue Lillehammerin maailmancupiin 2.–4.12.
Maastohiihto
Naiset
Anni Alakoski, Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Jasmin Kähärä, Anni Lindroos, Katri Lylynperä, Hilla Niemelä, Kerttu Niskanen, Eveliina Piippo, Krista Pärmäkoski
Miehet
Juuso Haarala, Perttu Hyvärinen, Lauri Lepistö, Emil Liekari, Remi Lindholm, Lauri Mannila, Niilo Moilanen, Joni Mäki, Arsi Ruuskanen, Markus Vuorela, Lauri Vuorinen
Mäkihyppy
Naiset
Julia Kykkänen, Jenny Rautionaho
Yhdistetty
Naiset
Minja Korhonen, Annamaija Oinas, Alva Thors
Miehet
Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Otto Niittykoski
LUE MYÖS:
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos

- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa