IS:lle hurjaa vihjailua – tekeekö Ristomatti Hakola todellisen shokkiratkaisun?
Suomen kovista hiihtonimistä moni ei lähde odotetusti Tour de Skille. Virettään pahasti vielä hakeva Ristomatti Hakola kuuluu tuohon joukkoon.
Hakola ehti loistaa viime viikolla FIS-kilpailussa Ristijärvellä dominoiden 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisaa. Innokkaimmat olivat jo viemässä miestä mukaan Tour de Skille. Hakolan kanta oli kuitenkin jyrkkä.
MM-hopeamitalisti on kertonut Ilta-Sanomille ratkaisuistaan. Vapaan hiihtotavan väännöt eivät napanneet velmuilijaa.
– En edes harkinnut Touria. Syitä on useita, mutta pääasiassa se, että siellä pitäisi hiihtää vapaatakin. Se ei nyt lähde terveyssyistä ollenkaan, kertoo Hakola Ilta-Sanomille.
Hiihtokauden pääkisat ovat helmi–maaliskuussa, kun Planicassa taistellaan tuolloin MM-mitaleista. Hakola ei välttämättä ole puolustamassa vapaan hiihtotavan sprintin MM-hopeaa Oberstdorfista. Mies on sinut asian kanssa. Turistimatkakaan ei kokenutta suksimiestä innosta liikaa. Hän voi tilanteen tullen jopa kieltäytyä MM-kisamatkasta.
– Olen päättänyt, että Planican MM-kisat eivät ole minkäänlainen pakkomielle. Vaikka valintariman pystyisin ylittämään, niin ei enää 31-vuotiaana ole ehkä mielekästä mennä arvokisoihin vain itse arvokisojen takia. Täytyy päästä iskuun ja jos ei pääse, niin sitten seuraava yrittämään, linjasi Hakola Ilta-Sanomille.
31-vuotias Hakola aikoo toki jatkaa uraansa ja tähdätä myös seuraaviin arvokisoihin.
Maastohiihdon maailmancup, Tour de Ski
Naiset
Anni Alakoski, Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Jasmin Kähärä, Katri Lylynperä, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski
Miehet
Ville Ahonen, Perttu Hyvärinen, Lauri Lepistö, Iivo Niskanen, Arsi Ruuskanen, Markus Vuorela
Iivo Niskanen on mukana Tour de Skille nimetyssä joukkueessa, mutta tekee lopullisen päätöksen osallistumisestaan lähempänä kiertueen aloitusta.
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Santtu Heikkisen MM-kisaan tuli karu käänne – taustalla sitkeä vaiva
- Suomalaisille karvas pettymys – MM-kisat matkaavat Ruotsiin