Mitä ihmettä? Miljoonien urheilufanien silmille lävähti tyly viesti Aleksi Valavuorelle – urheiluvaikuttajalta suora vastaus

Dartsin MM-kisat ovat parhaillaan käynnissä Lontoon Alexandra Palacessa. Fanit ovat erittäin isossa roolissa tapahtumassa, jossa on myös melkoinen karnevaalitunnelma.
Tarkkasilmäisimmät fanit saattoivat huomata, että mukaan mahtuu myös suomalaisille suunnattuja viestejä. Faneille on jaettu pahvilappuja, joihin voi kirjoittaa haluamansa viestin.
Yksi viesteistä oli suunnattu urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuorelle, jonka ulosottovelat kiinnostavat suomalaista urheilukansaa.
– Valavuori maksa velat, luki viestissä.
Valavuori huomasi myös itse viestin. Hän kirjoitti Instagramissa suoran vastauksen palautteeseen.
– Kiitos palautteesta ja terveiset sinne dartsin MM-kisoihin, joita itsekin tässä katson. Työ verovelan maksun suhteen on käynnissä, arvioisin todennäköisyydeksi maksaa se joku puol milkkua ja risat kokonaan vuoden sisällä kokonaan pois noin 50-50 tilanteeksi.
– Oikeastaan annan itselleni jopa 60% todennäköisyyden luettuani hallituksen ulostulon hetki sitten. Siinä kerrottiin minun olleen oikeassa 15 vuotta, Suomen menettäneen miljardeja, minun menettäneen miljoonia ja monopolin lähtevän välittömään purkuun. Anteeksi eivät pyytäneet, mutta ei se mitään.
Elisa Viihde Viaplay näyttää kaikki dartsin MM-kisojen ottelut suorana, ja kolmannesta kierroksesta alkaen darts-huumasta pääsee nauttimaan myös suomenkielisellä selostuksella, niin Elisa Viihde Viaplayssa kuin V sportin -kanavilla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä