Miten Iivo Niskasen käy? – Ylelle ladattiin selvää tekstiä suomalaistähdestä
Hiihdon maailmancupin on tarkoitus jatkua distanssimatkojen osalta tammikuun lopussa Ranskan Les Rousses’ssa. Ilmassa on kuitenkin huonoja merkkejä.
Lumitilanne Les Rousses’ssa on huolestuttavan huono. Se aiheuttaa päänvaivaa kansainväliselle hiihtoliitolle FIS:lle ja myös suomalaishiihtäjille.
Tour de Skin varhaisessa vaiheessa kesken jättänyt Iivo Niskanen antoi ymmärtää, että hän palaa kansainvälisiin kisoihin Les Rousses’ssa.
Niskanen kaipaa kovi kisastartteja ennen Planican MM-kisoja. Häneltä meni koko maailmancupin alkukausi sivu suun koronatartunnan vuoksi. Les Rousses’ssa olisi tarjolla esimerkiksi 10 kilometrin vapaan väliaikalähtökisa sekä 20 kilometrin yhteislähtö perinteisellä.
Asiantuntija Toni Roponen teki tilanteen selväksi Ylelle.
– Iivolle oleellista on, että hän saa kilpailuja mahdollisimman nopeasti. Hän hiihtää varmasti viikon päästä jossain (ensi viikonloppuna) ja sitten on SM-hiihdot. Sillä ei ole loppujen lopuksi merkitystä, ovatko ne perinteisen vai vapaan kisoja. Kunhan hän saa kovia kilpailuja joko Suomessa tai ulkomailla, paalutti Roponen Ylelle.
Roponen olettaa, että FIS saa kyllä kehitettyä jonnekin kisat, jos hiihtäminen ei onnistu Les Rousses’ssa.
– FIS:llä on kova paine saada jotkut kilpailut siihen, Roponen näki Ylellä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Krista Pärmäkoski poseerasi saunassa – teki sen jälkeen melkoisen tempun
- Saksan keihästähdeltä jäätävä reaktio Oliver Helanderin uuteen valmentajaan
- Hiihtotähti koki järkyttävän kohtalon – näin Kerttu Niskanen reagoi
- Laura Dahlmeierin isä sai lohduttoman tiedon tyttärestään
- Venäjän hiihtotähtiä huhuillaan olympialaisiin – seurauksena vielä isompi uutispommi?
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Hiihtotähden jyrkkä poliittinen muodonmuutos järkyttää – ”Aivan kamalaa”
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Suvi Minkkinen laittoi pystyyn melkoisen show’n
- Hiihtotähden jyrkkä poliittinen muodonmuutos järkyttää – ”Aivan kamalaa”
- Hiihtonainen laitettiin riisuutumaan – oli paljastettava kaikki