Therese Johaug latasi tylyt totuuden suoraan päin naamaa – hiihtotähti murtui
Norjalainen hiihtolegenda Therese Johaug osaa tarvittaessa myös puhua varsin suoraan. Sen sai viime vuonna kokea norjalaishiihtäjä Ingvild Flugstad Östberg.
Östberg on puhunut kaksikon välisistä keskusteluista norjalaisen NRK:n haastattelussa.
Östbergilla on ollut ravinnon saantiin liittyviä vaikeuksia. Hän ei läpäissyt syksyllä 2019 terveystarkastusta ja joutui sen vuoksi sivuun kilpailuista. Hän ei päässyt saman syyn vuoksi myöskään Pekingin olympialaisiin.
Ongelmat ovat vaivanneet Östbergia myös sen jälkeen. Johaug lausui naiselle suorat sanat viime kauden päätteeksi, kun kaksikko oli lenkillä. ”Ingvild, olet nyt liian laiha”, täräytti Johaug.
– Et ole nyt maailman paras hiihtäjä. Sinun on syötävä paremmin ja enemmän, viestitti Johaug ystävälleen.
– Tunnemme toisemme hyvin. Hän tietää, että voi sanoa minulle mitä tahansa, vaikka se satuttaisikin ja saisi minut itkemään, kommentoi Östberg nyt NRK:lla.
Norjalaishiihtäjä Marit Björgen oli aikanaan käynyt samanlaisen keskustelun Johaugin kanssa.
– Otin asian esille, koska kehitys oli ollut negatiivista jo pitkään. Minusta tuntui, että hänen piti tehdä jotain, jos hän haluaisi hiihtää vielä lujaa.
– Olemme läheisiä ystäviä. Olin yrittänyt puhua asiasta jo aikaisemmin. Mutta tällä kertaa olin hyvin selvä, paljasti Johaug.
Östberg palasi tällä kaudella lajin huipulle. Hän oli voittamassa viestikultaa Planican MM-kisoissa. Henkilökohtaisilla matkoilla paras sijoitus oli viides.
LUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Suomalaisjuoksija paljasti rakkauselämästään – ”En malta odottaa”
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Wilma Heltelän kilpasiskolta ikävä päivitys – kuva sairaalapediltä
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys