Naisurheilijan kommentti sai haastattelijan ällistyttämään – ”Pan*sin heitä kaikkia”

Youtube-nyrkkeilijä Elle Brooke jatkoi lauantaina voittokulkuaan. Nainen otti uransa kolmannen voiton näytösottelussa.
Aleksandra Daniel kaatui tuomareiden yksimielisellä päätöksellä viiden erän kamppailussa Lontoossa. Mitään suurta nyrkkeilyn juhlaa ei nähty.
Brooke myönsi itsekin asian Instagramissa. Hän teki selväksi, ettei saanut parasta irti itsestään.
– Kaikki sanovat minulle, että voitto on voitto, mutta kun haluaa olla kaikista paras, on vaikea hyväksyä muuta kuin täydellisyys, filosofoi hanskanainen.
Brookella on yli 700 000 Instagram-seuraajaa. Hänellä on valtavasti faneja.
Räväköistä kommenteistaan tunnettu Brooke ällistytti jo ennen ottelua antamillaan kommenteilla. IFL TV haastatteli naista ennen koitosta. Twitterissä julkaistiin herkkupätkä naisen tarinoinnista.
Haastattelija kysyi aluksi naiselta, kuka on kuumin naisnyrkkeilijä. Sitten hän esitti saman kysymyksen miehistä.
– He ovat kaikki kuumia. Panisin kaikkia, sanoi Brooke ja repesi nauruun.
Brooke tekee nyrkkeilyn ohella tiliä myös aikuisille suunnatun viihteen parissa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Urheilutähdellä ja rakkaalla 25 vuoden ikäero – tämä vanhemmassa miehessä vetosi
- Wilma Murto sanoi sen ääneen – seivästähdeltä raju tavoite
- Nyt jysähti: Suomalaiselta aiturilta mahtiaika MM-kisojen alla
- Ilkeät puheet lähtivät liikkeelle – Yle: Jasmi Joensuun toiminta tuomittiin täysin
- Kaisa Mäkäräinen paljasti yllättävän tiedon elämästään – ”Voitteko uskoa?”
- Oliver Helander heitti jättikaaren – lausui jäätävät sanat
- Peli on pelattu: Seivästähdeltä musertava ilmoitus – ”Urheilu on julmaa”
- Lotta Harala lähti Suomesta – karu totuus selvisi naiselle nopeasti MM-Japanissa
- Maailmalta todellinen shokkiheitto Susijengin Miikka Muurisesta
- MM-kisat ovella – MTV:lle raju väite Elina Lampelan kunnosta
- Oliver Helander heitti jättikaaren – lausui jäätävät sanat
- Krista Pärmäkosken elämään ilmestyi tämä mies – nainen teki nyt yhden asian selväksi
- Hiihtotähden suhde päättyi eroon – ”Lähdimme eri teille”
- Ampumahiihtäjä jätti Suomen ja maajoukkueen – nainen hempeili nyt rakkaansa kanssa
- MM-kisat ovella – MTV:lle raju väite Elina Lampelan kunnosta
- Krista Tervo ällistytti japanilaisella punttisalilla
- Kaisa Mäkäräinen paljasti yllättävän tiedon elämästään – ”Voitteko uskoa?”
- Maailmalta todellinen shokkiheitto Susijengin Miikka Muurisesta
- Uusi ura – Suomen keihästähti teki aluevaltauksen
- Ilkeät puheet lähtivät liikkeelle – Yle: Jasmi Joensuun toiminta tuomittiin täysin