Nyt se sanottiin ääneen – IL:lle ladattiin brutaali totuus Suomen hiihtotähdistä
Suomalaisten kansainvälinen hiihtokausi oli Kerttu Niskasen maailmancupin normaalimatkojen cupin voittoa lukuun ottamatta pettymys. Nyt on alettu tehdä tilinpäätöksiä.
Pitkän linjan hiihtomies Reijo Jylhä on ottanut asiaan kantaa Iltalehdessä. Hän muistutti ensinnäkin siitä, että Therese Johaugin lopettamisen ja venäläistähtien puuttumisen piti avata tien menestykseen.
– Jos venäläiset olisivat olleet mukana, suomalaisten tulokset olisivat olleet tällä kaudella vielä karumpia, muistutti Jylhä Iltalehdelle.
Suomen miesten kärkihiihtäjä Iivo Niskanen sairastui maailmancupin avauksen alla koronaan. Hän ei lopulta päässyt missään vaiheessa aiempien vuosien kuntoon.
Niskanen ei ollut yksi sairastelujensa kanssa. Monet muutkaan maajoukkuetähdet eivät olleet täydessä iskussa Planican MM-kisoissa. Jylhä viittasi aiheesta puhuessaan samanlaisiin murheisiin kaudella 2014–2015.
– Silloinkin oli toivotaan, toivotaan -tilanne, että ehdittäisiin tulla kuntoon Falunin MM-kisoihin. Harjoittelu sujui ihan hyvin, mutta kilpailuissa ei ollut eväitä. Kukaan ei ehtinyt tulla huippukuntoon – kuten ei tälläkään kaudella, harmitteli Jylhä Iltalehdelle.
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa