Lotta Kemppinen on tehnyt paluun kilpakentille. Nainen tykitti hienosti Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen naisten 100 metrin kisan voittoon ajalla 11,47.

Kyseessä on kauden kotimainen kärkiaika. Kemppinen on nähty viimeksi kisoissa maaliskuussa 2022. Hän ei kilpaillut viime kesänä ”akilleksen seudun” vamman vuoksi.

– Se oli kiva comeback. Ihanaa, että pääsee taas kisaamaan. Hermostutti ennen ensimmäistä starttia, mutta toiseen tullessa oli paljon rennompi fiilis, Kemppinen totesi SUL:n tiedotteella.

Kemppisen ennätys (11,33) on vuodelta 2021. Hänen nimissään on 60 metrin SE-tulos.

– Minulla on ensimmäisen kerran piikkarit jalassa vuoden alun jälkeen. Ja nyt keväällä vähän ennen etelän harjoitusleiriä pääsin täysipainoiseen harjoitteluun, selvitti Kemppinen.

– Se, että harjoituksia on aika vähän, näkyy lähdössä, joka ailahtelee. Nyt tuli kaksi ihan erilaista starttia. Lähtö vakioituu, kun saa enemmän lähtöjä alle, Kemppinen sanoi.

– Nyt finaalissa oli vielä tosi epätasainen lähtö. Monet liikkuivat vielä, kun tuli valmiit -komento. Minusta tuntui, että lähtö sekosi siinä vähän kaikilla. Itse olin pettynyt myös loppujuoksuun. Treenien perusteella tiedän, että juoksukunto on hyvä ja lopun pitäisi tulla nätisti, arvioi Kemppinen.

Viivi Lehikoinen taas oli naisten 400 metrin aidoissa kakkonen ajalla 55,35 Belgian Oordegemeissa järjestetyssä kisassa. Hollannin Femke Bol oli täysin omaa luokkaansa tuloksella 53,12

– Nelosen aidoissa ensimmäinen kisa on aina vaikea. Viime vuoteen tätä tosin on vaikea verrata. Olin silloin juossut 300 metrin aidat alle, ja keli oli avauskisassa huono, mutta tyytyväinen olen, Lehikoinen totesi SUL:n tiedotteella.

– Tähän kilpailuun ei ollut varsinaisia odotuksia, kun tuntuu, että on vielä aika vähän aikaa pitkästä harjoitusleiristä. Olen ollut Suomessa vasta kaksi viikkoa, ja se aika on ollut paljolti vain palauttelua, eivätkä jalat tuntuneet vielä ihan parhailta.