Sota alkoi riehua Ukrainassa – IL: Sitten Tero Pitkämäelle valkeni karu totuus
Keihäslegendat Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen ovat nykyään yhdessä yrittäjiä.
Pitkämäki & Ruuskanen Forest Oy on vajaat kaksi vuotta sitten perustettu firma, joka tekee metsäkoneurakoinnin palveluita Pohjois-Savon alueella ja toteuttaa harvennus- ja uudistushakkuita. Tarjolla on myös tuhkalannoitusta.
Keihäsmiehet omistavat yritystensä kautta puolet osakeyhtiöstä. Mukana on yhteensä viisi omistajaa.
Pitkämäki on puhunut yritystoiminnan alusta Iltalehden haastattelussa. Ajankohta ei ollut kaikesta otollisin, sillä Venäjä aloitti helmikuussa 2022 massiivisen hyökkäyksen Ukrainaan.
– Kun yritystä perustettiin ja tehtiin laskelmia, niin äkkiä polttöljyn hinta pompsahti huimaan nousuun. Kaikki kustannukset nousivat tosi huimasti. Siihen piti vain osata suhtautua ja tehdä muutokset sen mukaan, Ruuskanen kertoi Iltalehdelle.
Ukrainan sota on vaikuttanut merkittävästi typpilannoitteiden hintoihin. Pitkämäki myönsi, että sekin tarjosi shokkihoitoa.
– Typpilannoitteet olivat aikamoisissa hinnoissa, kun alettiin tätä hommaa tekemään, Pitkämäki totesi Iltalehdelle.
– Oikeastaan oli hyvä, että tuli vuoden mittainen perehtymisjakso tähän lannoitemarkkinaan. Päästiin hyvin sisään ja selvitettiin ongelmakohtia. Olemme valmistautuneet hyvin, kun nyt aloitamme käytännössä ensimmäiset lannoituskohteet. Ihan hyvät pöhinät sillä puolella, jatkoi maailmanmestari.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Keihästähti Topi Parviainen juoksi Cooperin – tulos ei tyydyttänyt miestä
- Vuosisadan suoritus Timanttiliigan finaalissa – käsittämättömän tulos
- Urheilucast: Patrik Laineen tilanteesta brutaali väite
- Ukkola: Suomen 12-kertainen maailmanmestari paljasti dopinginkäyttönsä
- Urheilucast: Nyt tipahti häkellyttävä tieto Benjamin Rautiaisesta
- Maria Huntingtonilta avoin ulostulo: ”Pikku hiljaa täältä noustaan”
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Jari-Matti Latvala täräytti suoran arvionsa Janni Hussin taidoista – yksi asia on selvä
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- Suvi Minkkisen uudesta sopimuksesta käytiin tiukka keskustelu
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa