Suomalainen yleisurheilutähti katosi kuvasta – avautui nyt rajusta romahduksestaan
Seitsenottelija Miia Sillmanilla on takana raskaita aikoja. Nainen avautui hiljattain kokemuksistaan Instagramin puolella.
– Tiedättekö millaiset padot aukeaa kun alansa ammattilainen sanoo sulle ”kyllä tää tästä kuntoon saadaan”. Ja ainoa toive viimeisen vuoden aikana on ollut edes yksi täysin kivuton päivä. Koen, että tämän päivän käynti Helsingissä oli käänteen tekevä tässä pian 3 vuotta täyttävässä paskashow’ssa, aloitti Sillman.
Sillman julkaisi kaksi kuvaa. Hän hymyili ensimmäisessä ja oli itkuinen toisessa.
– Tavoitteellinen urheilu ja lajinsa kärjen tavoittelu ei ole aina niin hohdokasta ja harvemmin niitä päiviä tulee tänne postailtua, kun oot aivan pohjalla. 2. kuva havainnoi, millaista arki on ollut kamppaillessa selän kiputilan kanssa. Lisäks olin aivan loppu siihen, että kaikilla oli tilanteen edessä suhteellisen avuton olo ja ”ota pahimpiin kipuihin särkylääkkeitä” oli liian tuttu lause. Itse hoitajana tiedostan myös, että vatsahan mulla laukee ennen pitkään särkylääkkeitä popsiessa, joten sille tielle en kovin usein lähtenyt.
– Se mistä tää rulla on lähtenyt pyörimään johtuu 3. Videosta. Video on -20 Kalevan Kisoista, jossa yritin ennätyskorkeuttani 189. Flow oli mieletön ja tunsin olevani pysäyttämätön tuossa kisassa. No kyllähän mä sit pysähdyin, kun ponnistuksessa nilkka petti sisään (videolla vilahtava musta on mun kengän pohja) ja nivelsiteet otti osumassa tärskyä. Tästä nilkka on jäänyt järkyttävän jäykäksi ja ongelmat on kertaantunut ylempänä kropassa. Tiedättekö, elämä kyllä voittaa kun on valmis siihen, avautui Sillman.
Monet kilpakumppanit ja tutut kommentoivat julkaisua.
– Miiaaa, oon niin ilonen sun puolesta!! Ja tiedän niin tunteen. Elämä kyllä voittaa, ja mehän ollaan siihen valmiita, viestitti pika-aituri Lotta Harala.
LUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Suomalaisjuoksija paljasti rakkauselämästään – ”En malta odottaa”
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana