Maajoukkueesta pihalle joutunut hiihtoässä antoi nyt palaa: ”Täytin kriteerit”
Maajoukkueista jää aina sivuun sellaisia hiihtäjiä, jotka kokevat ansainneensa paikan joukkueessa. Niin myös tänä vuonna.
Kaikki eivät asiasta julkisesti puhu, mutta Ruotsin Moa Lundgren on päättänyt vihdoin avautua aiheesta Expressenille.
Sprinttihiihtäjän viime kauden alku viivästyi vatsaoperaation vuoksi. Lundgren teki lopulta hyvän paluun takaisin ja nappasi kaksi sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon maailmancupissa. Nainen uskoi, että paikka Ruotsin A-maajoukkueessa on varma – toisin kävi.
– Täytin kriteerit, mutta en silti pääse mukaan, hämmästeli Lundgren.
Ruotsin naishiihdon taso on tällä hetkellä selvästi kovempi kuin maan mieshiihtäjien taso. Maajoukkueeseen halutaan kuitenkin ottaa suurin piirtein saman verran miehiä ja naisia. Se koitui Lundgrenin kohtaloksi.
– Mielestäni on ikävä tilanne aikuisten maajoukkueessa, että miehet saavat paikan, vaikka eivät täytä kriteereitä, kuittasi Lundgren.
Lundgren kertoo keskustelleensa asiasta maajoukkueen johdon kanssa. Asiaa ei kuitenkaan ole luvassa muutosta.
Lundgren teki selväksi, että hänen mielestään kriteerien pitäisi jatkossa olla samat sukupuolesta riippumatta.
– Kyllä mielestäni. Pysyn sen takana. He kyllä tietävät sen, selvitti Lundgren.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Hiihtofaneille karu uutinen – Suomen Cupin tv-tilanne täysin auki
- Joni Mäki teki rajun ratkaisun – pitkä yhteistyö päättyi
- Nooralotta Neziri teki paluun kynnyksellä kovan paljastuksen – ”Ällistyttävän kovia”
- IL: Jarkko Nieminen paljasti suuren houkutuksen – ”Pyyntöjä on tullut”
- Amanda Kotaja tykitti hurjan Suomen ennätyksen – maailmanennätysnainen jäi taakse
- Kristiina Halonen jäi kauas ennätysvauhdista – taustalla pitkä ongelmakierre
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Autourheilun supertähti on poissa – fanit ympäri maailmaa järkyttyivät
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- Carlos Alcarazin karu uutinen järkyttää – Wimbledon kokee valtavan menetyksen
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- 19-vuotias huippulupaus potkittiin maajoukkueesta tv-ohjelman vuoksi
- Ilkka Herola kuittasi muhkeat bonukset olympiamenestyksestä
- Autourheilun supertähti on poissa – fanit ympäri maailmaa järkyttyivät
- Emma Tainio paljasti hurjan leirireissun – hätänumeroon soitettiin Portugalissa
- Nooralotta Neziri teki paluun kynnyksellä kovan paljastuksen – ”Ällistyttävän kovia”
- Ruotsin tähtilupaus keskeytti kautensa – taustalta paljastui vakava syömishäiriö
- Saara Keskitalo räjäytti heti kauden avauksessa – hurja aika Italiassa
- IL: Jarkko Nieminen paljasti suuren houkutuksen – ”Pyyntöjä on tullut”