Se oli siinä! Maria Huntingtonilta shokkiratkaisu – teki synkän paljastuksen taustoista

Suomalainen seitsenottelija Maria Huntington on tehnyt rajun ratkaisun. Nainen kertoo Instagramissa jättävänsä huippu-urheilun.
– Kirjotan mun tähän mennessä vaikeimman postauksen tänne. On kuluttavampaa pitää kulissia yllä kuin kertoa rehellisesti mitä on meneillään. Uuvuin huippu-urheiluun. Sisäinen palo ei riittänyt enää kantamaan ja huomasin, että en saanut enää huippu-urheilusta sitä mitä edellisinä vuosina olin saanut, alkoi päivitys.
Huntington on kärsinyt viime vuosina ikävistä loukkaantumisista ja terveysmurheista. Hän loukkaantui myös tämän sesongin alussa. Yksittäiset kisat eri lajeissa eivät tuoneet kummoisia tuloksia.
– Tänä kesänä oon joutunut käsittelemään paljon häpeän tunnetta. Miten voi olla, että mulla ei ole sitä paloa, kun tuntuu että kaikilla muilla urheilijoilla se liekki roihuaa. Tätä on ollut vaikea myöntää itselle ja läheisille ja nyt teille.
Huntington teki selväksi, että paluu ei ole mahdoton ajatus. Ajankohtainen se ei kuitenkaan ole.
– Mä haluaisin saada sen liekin vielä takaisin ja urheilla intohimolla, mutta sitä ei voi pakottaa. Se on prosessi mikä kumpuaa vain ja ainoastaan itsestä. Se vaatii oman aikansa. Kaiken jännityksen ja pelon takana on kuitenkin helpotus sanoittaa ääneen näitä tunteita, joiden kanssa en kuitenkaan usko olevani yksin.
Huntington on viimeksi tehnyt täyden seitsenottelun Tokion olympialaisissa vuonna 2021.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin