Sieltä se tuli – suomalaisheittäjä pamautti mahtavan kaaren

Roope Auvinen voitti Kaustisen moukarikarnevaalien miesten kisan tuloksella 70,34. Päivän hahmo oli kuitenkin nuori superlupaus Max Lampinen.
18-vuotias Lampinen ylitti ensimmäistä kertaa 70 metrin rajan miesten moukarilla. Paras kaari kantoi 70,04 metriä.
– Heitto tuntui hyvältä. Siinä oli hyvä laajuus ja nopeus. Olin aika varma, että ennätys menee, mutta 70 metrin rikkoutumista en osannut odottaa, Lampinen myönsi SUL:n tiedotteella.
Lampinen nousi samalla 19-vuotiaiden miesten moukarin Suomen kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi. 19-vuotiaiden sarjassa heitetään kuuden kilon moukaria. Se on lentänyt Lampisen käsistä 76,93 metriä.
Naisten kisassa Silja Kosonen heitti tasaisen hyvän sarjan ja voitti tuloksella 72,27.
– En oikein tiennyt millä odotuksilla tulin tähän kilpailuun, kun nyt on ollut kovempaa treeniä. Oli vielä kylmä ja heittäminen oli kankeaa. Silti oli hyvä fiilis, kun katsomo oli täynnä ja sain kannustusta, Kosonen kommentoi SUL:n tiedotteella.
Suvi Koskinen heitti Kaustisen kilpailussa toiseksi tuloksella 70,21.
– Lähdin kisaan vähän takki auki. On ollut rankka viikko, kun palasin lomalta töihin ja yllättyin vähän itsekin 70 metrin ylityksestä, mutta oli hyvä kannustus, Koskinen kommentoi SUL:n tiedotteella.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Suomalainen hiihtopari upeissa yhteiskuvissa – ”Rakkauden radalla”
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta
- Lauri Markkanen ja hiihtomies kohtasivat – Iivo Niskaselle lähti selvä viesti
- Ylelle paljastettiin musertava tieto: Suomen hiihtoässä loukkaantui
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Suomalaisässältä huikea kaari – maailmalla ällisteltiin
- Pitikö tämäkin kertoa? – Ristomatti Hakolalta härski väite Perttu Hyvärisestä
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia