Saga Vanninen sijoittui lopulta yhdeksänneksi Budapestin MM-kisojen seitsenottelussa. Hän keräsi 6 289 pistettä.

Vanninen jäi ennätyksestään 102 pistettä. Monilta kilpakumppaneilta nähtiin kovaa venymistä Budapestissa. Peräti seitsemän Vannista paremmin sijoittunutta urheilijaa teki kauden parhaan ottelunsa. Kaksi heistä rikkoi oman ennätyksensä.

Vanninen myönsikin, ettei ollut täysin tyytyväinen.

– Opettavainen kokemus, kun pääsee katsomaan mitä huiput oikeasti tekevät ja näki senkin, ettei Anna Hall niin hyvin onnistunut, eli ei ne huiputkaan aina onnistu, Vanninen avasi SUL:n tiedotteella.

Ison-Britannian Katrina Johnson-Thompson voitti 6 740 pisteellä. USA:n Anna Hall oli toinen pistein 6 720. Kaksi vuotta Vannista vanhemman Hallin taskussa on kauden kärkitulos 6 988.

Vannisen tulossarja Budapestissa oli 100 metrin aidat 13,62, korkeus 180, kuula 14,78, 200 metriä 24,71, keihäs 48,32 ja 800 metriä 2.20,13.

– Keihäs oli hyvä laji ja tulos kauden paras. Keihään kanssa on ollut vähän haasteita, varsinkin kevään ennätysottelussani Götzisissä, mutta nyt olen saanut sen kuntoon. Mutta nyt oli tiettyjä muita lajeja, jotka eivät oikein kulkeneet, Vanninen.

– Korkeus oli hyvä, enkkaa sivusin. Se on mennyt hallikauden jälkeen eteenpäin

Seitsenottelu päättyi perinteisesti 800 metrin juoksuun. Se oli varsin rankka veto.

– En tiedä olisiko se tuo kuumuus, mutta kyllä se aika rankalta tuntui, Vanninen kommentoi.

– Onneksi pääsimme tekemään aika paljon lajeja varjossa. Keihäs oli ainoa, joka piti tehdä oikeasti auringossa.

Vanninen teki kauden aikana kolme täyttä ottelua. Götzisistä tuli ennätys 6 329 ja Espoosta alle 23-vuotiaiden EM-kultaa. Vanninen myönsi, että parannettavaa jäi. Totuus on, että täydellinen onnistuminen jäi kauas.

– Kaikissa otteluissa jäi vähän petrattavaa. Jokaisessa mokasin jonkun lajin. Olisin halunnut yhden onnistuneen ottelun, mutta ensi vuonna sitten, sanaili Vanninen EM- ja olympiavuoteen viitaten.

Vanninen oli Budapestin ottelun seitsemänneksi paras eurooppalainen.

Lähde: SUL