Kovaa puhetta – Senni Salminen jakoi rajun poliittisen kannanoton

Kolmiloikkaaja Senni Salmisen oli tarkoitus edustaa Suomea viikonloppuna Ruotsi-ottelussa. Hän joutuu kuitenkin jättämään väliin ottelun.
– Harmillisesti viikonlopun Ruotsi-ottelu jää itseltäni väliin jo hetken vaivanneen jalkavamman takia. Kovasti tsemppiä Suomen joukkueelle, täällä ollaan hengessä mukana! Samalla on aika jättää tämä kausi taakse, levätä hetki ja sitten päästääkin taas tositoimiin, kirjoitti Salminen Instagramissa.
Sunnuntaina järjestetään myös mielenosoitus. Salminen on ilmaissut tukensa ME EMME VAIKENE! – suurmielenosoitukselle jakamalla sen päivityksen Instagram Storiesissa.
Kyseessä on Helsingissä livenä ja virtuaalisesti verkossa tapahtuva mielenosoitus, jossa marssitaan Senaatintorilta Töölönlahden tapahtumapuistoon.
– ME EMME VAIKENE! -suurmielenosoitus on rauhanomainen ja päihteetön koko perheen tapahtuma ja suurmielenosoitus rasismia ja fasismia vastaan. Mielenosoitus on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tapahtuman järjestäjinä toimii yli satapäinen ryhmä huolestuneita kansalaisia, kerrotaan tapahtuman verkkosivuilla.
Tapahtuman Instagram-päivityksessä on selvä kannanotto: ”Rasistit ja fasistit ulos hallituksesta.”
– Toivotamme kaikki yhdenvertaisuutta, rauhaa, väkivallattomuutta ja ihmisoikeuksia kunnioittavat tahot tervetulleeksi osoittamaan yhdessä mieltä antirasismin ja oikeudenmukaisen Suomen puolesta. Tervetuloa kaikki rasismia vastustavat tavalliset ihmiset, perheet, järjestöt, yhdistykset, verkostot ja ammattikunnat sekä yrittäjät.
– Hyvien ihmisten hiljaisuus tarjoaa rasismin ja fasismin kasvulle otollisen maaperän. ME EMME VAIKENE! -mielenosoitus on kansalaisten tapa kertoa, että hiljaisuus on nyt rikottava. Vaadimme antirasistista hallitusta ja antirasistista politiikkaa. Vaadimme tekoja rasismin tuomitsemisen sijasta. Me emme vaikene, ennen kuin Suomi on rasismista vapaa! avataan tapahtuman verkkosivuilla.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Suomalainen hiihtopari upeissa yhteiskuvissa – ”Rakkauden radalla”
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta
- Lauri Markkanen ja hiihtomies kohtasivat – Iivo Niskaselle lähti selvä viesti
- Ylelle paljastettiin musertava tieto: Suomen hiihtoässä loukkaantui
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta