Sara Lappalainen riisui kaiken – esitti sitten suoran pyynnön
Kestävyysjuoksija Sara Lappalainen on juoksutouhujen lisäksi myös kovan luokan pyöräilijä.
Lappalaisen aviomies Olli on tunnettu myös kansallisen tason pyöräilijänä. Pariskunta harjoitteleekin yhdessä pyörillä.
Lappalainen, jonka loppukausi oli varsin vahva, on jatkanut harjoittelua maanteillä. Hän paljasti kuitenkin Instagram Storiesissa kohdanneensa perjantaina jälleen naispyöräilijöille tutun ikävän ongelman: pukeutumisen.
– Ok pliis, voisiko joku suunnitella helpompia pyöräilyvaatteita naisille. Kiitos, alkoi päivitys.
– On riisuttava itsensä alastomaksi tien reunalla, jos haluaa virtsata, naureskeli nainen.
Lappalainen oli alkukauden sivusta kisoista ”terveydellisten syiden” vuoksi, mutta palasi mainiossa vedossa heinäkuun lopussa. Hän otti nimiinsä esimerkiksi mailin Suomen ennätyksen 4:28.12.
– Valitettavasti nimeäni ei tule hetkeen näkymään starttilistoilla terveydellisistä syistä. Asiaa en tällä hetkellä aio enkä halua sen enempää kommentoida, viestitti Lappalainen Instagramissa kesäkuun alkupuolella.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa