Tämä näky televisiossa oli liikaa – Tapio Suominen koulutti Yleä oikein kunnolla
Pitkän uran Yleisradion riveissä tehnyt selostajalegenda Tapio Suominen seuraa edelleen tarkkasilmäisesti entisen työnantajansa sisällöntuotantoa.
Lähtöpassit Yleltä saanut Suominen kehuu usein Ylen urheilulähetyksiä sosiaalisessa mediassa. Kritiikkiäkin tulee – kun mies niin aiheelliseksi kokee.
Siitä saatiin esimerkki tiistaina, kun Ylen teksti-tv:llä kerrottiin Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen Kansojen liigan ottelun voitosta Romaniaa vastaan.
– …Naisten futismajulle, ”Helmareille”, nihkeä voitto Romaniasta, kertoo Yle. Niin, no. Suomi maailmanranking #28, Romania #42. Vierasvoitto ja lohkon kärkipaikka. Ok, nihkeää. Veikkaan, että Huuhkajat ”venyisivät” vastaavassa uutisessa, avautui Suominen.
Suomen kieleen varsin tarkasti suhtautuva Suominen ei malttanut olla näpäyttämättä kieliasun suhteen.
– Sivumennen: voitetaan, ei oteta voittoa… kuittasi Suominen.
Suominen on itse edelleen vahvasti selostushommissa freelancerina. Hän kertoi keskiviikkona tulevien päivien ohjelmistaan.
– …mielenkiintoinen viikko tulilla. 3 selostusta, 3 lajia. La Korisliigaa Kataja-Kobrat, su futiksen Ykköstä JJK – FF Jaro, ensi ke lentiksen naisten Liigaa Hlinnan Lentopallokerho – JymyVolley. Vaihtelu virkistää ja pitää vireessä. Tervetuloa kuulolle..!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua

