”Vaimoille” jälleen aihetta raivoon – ruotsalaiselta yleisurheilunaiselta paljastava poseeraus
Ruotsalaisen pituushyppääjän Khaddi Sagnian kausi 2023 oli iso pettymys.
Vammoista kärsinyt Sagnia jäi kauden parhaallaan vaisuun tulokseen 661. MM-kisoista tuli lähtö jo karsinnassa.
Takana oli uran paras vuosi. Sagnia hyppäsi kesällä 2022 tuloksen 695 ja oli kuudes EM- ja MM-finaalissa.
Sagnia tunnetaan myös erittäin suosittuna somepersoonana. Hänellä on esimerkiksi yli 300 000 seuraajaa Instagram-palvelussa.
Sagnia on aiemmin kertonut ruotsalaismedialle, kuinka osa hänen kuvistaan herättää raivoa naisissa. ”Vaimot” lähettävät Sagnialle ajoittain tylyjä yksityisviestejä hänen niukan pukeutumisensa vuoksi.
Yleisurheilutähti ei ole toki moksiskaan. Sagnia heitti hiljattain bensaa liekkeihin uudella kuvallaan.
Hän esitteli Instagramissa upeaa mekkoa, joka paljasti koko naisen selän. Otos tiputti leukoja lattiaan. Esimerkiksi Lotta Harala ilmaisi ihastuksensa näkemästään.
– Olen sanaton, sanaili puolestaan eräs fani.
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman