Suomalaisheittäjältä älytön kaari – ei ollut uskoa kuuluttajan sanoja
Moukarinheitto on noussut naisten osalta Suomen parhaaksi heittolajiksi. Tuohon rintamaan saattaa lähivuosina nousta myös Pinja Kärhä, 16.
Kärhä voitti kesällä 2023 nuorten kesäolympiafestivaalien moukarinheiton. Ruotsi-ottelussa hän voitti nuorten moukarin mahtikaarella 70,38. Sarjassa heitetään kolmen kilon moukaria. Naisilla on käytössä kilon painavampi työväline.
– Ei se paljon paremmin olisi voinut mennä. Alkuvuodesta en ajatellut, että tuollainen kausi voisi olla tulossa. Tavoite oli Suomen ennätys, ja ajattelin, että olisi hienoa päästä Mariboriin, Kärhä kommentoi Spurttinewsille.
Isoin pommi nähtiin siis Tukholmassa Ruotsi-ottelussa. Kärhä ei ollut uskoa, mitä tuli tehtyä.
– Kun kuuluttaja sanoi, että heitin 70 metrin paremmalle puolelle, en ollut uskoa sitä. Se ei tuntunut niin pitkältä. En edelleenkään ymmärrä, miten se oli niin pitkä, Kärhä muisteli.
Seuraavat tavoitteet ovat jo selvällä. Ensi vuonna on luvassa alle 18-vuotiaiden EM-kisat.
– Tavoitteena on päästä EM-kisoihin ja ottaa mitali sieltä. Toivottavasti kulta. Olisi myös hienoa heittää ainakin lähelle maailmanennätystä, Kärhä linjasi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon