Tätä harvemmin kuullaan – Kalle Palander päästi suustaan jotain poikkeuksellista Ylen lähetyksessä

Levillä nähtiin viikonloppuna naisten pujottelun maailmancupia. Suomalaisittain ei nähty suurta juhlaa. Tunnelmaa latisti vielä se, että lauantaina keskeyttänyt Rosa Pohjolainen päätti jättää sunnuntain kisan väliin. Kalle Palander reagoi ratkaisuun Ylellä.
Naisten maajoukkueen päävalmentaja Mikael Kurki kertoi Ylelle, että ratkaisu tehtiin aamulla.
Palanderilta löytyi ymmärrystä ratkaisulle. Hän myönsi kuitenkin suoraan, että kyllähän se hämmensi.
– Mitä tässä nyt enää voi sanoa. Aika ihmeellinen juttu, sillä eivät olosuhteet tule tästä kuitenkaan jatkossa paranemaan tämän kauden aikana, Palander päivitteli Ylelle.
Pohjolainen on ollut viime vuosina kahdessa polvileikkauksessa. Kurki korosti sitä, että nyt halutaan katsoa isoa kuvaa.
– Emme halua riskeerata tulevaisuutta yhtään, ja urheilijan pitää itse haluta startata. Kun laskija on itse varma, hän menee starttiin. Silloin kun hän ei ole, silloin hän ei starttaa, Kurki avasi Ylelle.
Kurjen sanoista kerrottiin myös Palanderille. Maailmanmestari päätti tällä kertaa – harvinaista kyllä – olla sanomatta täysin suoraan näkemystään.
– Melkein parempi, että olen hiljaa. En oikeasti osaa sanoa. Eivätköhän he itse tiedä paremmin päätöksensä. Aikamoista, täytyy sanoa, kuittasi Palander Ylelle.
USA:n Mikaela Shiffrin voitti Levin pujottelun sunnuntaina. Suomalaisia ei päässyt maailmancupin pisteille.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”