SM-liigan ulostulo sai raivon syttymään – ”Suorastaan vi*tuilua”
Jääkiekon SM-liigan tulevaisuus on ollut yksi viime aikojen puheenaiheista suomalaisessa kiekossa. Meteliä on pitänyt esimerkiksi Jokerit. Nyt on saatu SM-liigan osakkaiden ulostulo.
Mestiksessä pelaava Jokerit on ilmoittanut, että seuralla ei ole mikään kiire SM-liigaan. Noustakseen pitää voittaa Mestis ja karsintasarja sekä lunastaa Liiga-osake, jonka hinnaksi on sanottu 3,6–3,8 miljoonaa euroa.
– Hinnan muodostumisella ei oikeastaan ole väliäkään, jos se on noin kallis, ettei edes Jokerit pysty sitä ostamaan, kommentoi Jokerien hallituksen puheenjohtaja Mikko Saarni hiljattain seuran verkkosivuilla.
Liigan verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa ei ollut mitään uutta tietoa. Alla pari lainausta tiedotteesta.
– Liiga on murroksen äärellä. Olemme siirtymävaiheessa vanhasta kohti uutta, ja matka on vasta alussa. Ensimmäiset suuret päätökset on tehty, ja merkittävin niistä oli karsintojen palauttaminen Liigan ja Mestiksen välille kaudesta 2024–25 alkaen.
– Liigalla on juuri nyt käynnissä hieno urheilullinen jakso. Peli on viihdyttävää, sarjan yleisömäärät kasvussa ja lajin kiinnostavuus on korkealla. Näemme tulevaisuudessakin suuria mahdollisuuksia suomalaiselle jääkiekkoilulle, ja meillä on osaltamme keskeinen rooli näiden visioiden toteutumisessa. Tämän vastuun haluamme kantaa. Yhdessä, selvitettiin tiedotteella.
Somessa syttyi todellinen raivo tiedotteen vuoksi. Suurin osa ei pitänyt näkemästään.
– Tiedote, jossa ei tiedotettu yhtään mitään. Hyvin te vedätte.
– Tiedote samaa tasoa kuin omat lukioaikaiset kirjoitustehtävät. Sivu tekstiä ilman mitään sisältöä.
– Aivan nollatason tiedote. Suorastaan vittuilua… Jos ei ole mitään sanottavaa, niin olkaa nyt helvetti hiljaa, älkääkä jauhako aivan loputonta paskaa, paalutti kolmas.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Senni Salminen hempeili rakkaansa kanssa – fanit innostuivat
- Kirjapaljastukset kuohuttavat – IS: Krista Pärmäkoski sai viestin Kerttu Niskaselta
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon – näin mies reagoi
- Kohta alkaa tippua paljastuksia Sami Jauhojärveltä – näin mies kommentoi IL:lle
- Janne Ahosen ja Kaisa Mäkäräisen tilanteeseen saatiin selvyys
- Kohun keskellä oleva Kerttu Niskanen julkaisi nyt yhden kuvan
- Juhlat päättyivät: Krista Pärmäkoski kohtasi nyt karun todellisuuden
- Haku päällä – seivästähti Saga Anderssonilta yllättävä somepäivitys
- Ruotsalaishiihtäjä riisui vaatteitaan – naiselta melkoinen temppu lokakuussa
- Janne Ahosen ja Kaisa Mäkäräisen tilanteeseen saatiin selvyys
- IL:lle vahvistettiin: Krista Pärmäkoskelta järjetön temppu
- Maajoukkuekaverilta nyt suoraa tekstiä Krista Pärmäkoskesta
- Mari Ederiltä selvät sanat Krista Pärmäkoskesta
- Ruotsalaishiihtäjä riisui vaatteitaan – naiselta melkoinen temppu lokakuussa
- Juhlat päättyivät: Krista Pärmäkoski kohtasi nyt karun todellisuuden
- Uutispommi hiihdosta jysähti – Jasmi Joensuu avautui asiasta IL:lle
- Kohun keskellä oleva Kerttu Niskanen julkaisi nyt yhden kuvan
- Haku päällä – seivästähti Saga Anderssonilta yllättävä somepäivitys
- Toni Nieminen julkaisi kuvan uudesta elämästään – mielessä pyörivät Juha Miedon jäätävät sanat