Ikivanha yleisurheilun Suomen ennätys romukoppaan – kisan jälkeen jäätävä kommentti
Sunnuntaina tehtiin suomalaista yleisurheiluhistoriaa. Santtu Heikkinen rikkoi 51 vuotta vanhan Suomen ennätyksen 3 000 metrin lyhyen halliratojen (200 metriä) juoksussa.
Uusi ennätys kirjataan 7.52,12. Pekka Päivärinnan aiempi SE-aika kirjattiin 7.52,97.
Heikkinen ei liikaa tuulettanut kisan jälkeen. Hän odotti kovempaa menoa Luxemburgissa järjestetystä kisasta.
– Hyvät tunnelmat kisasta jäi, mutta rehellisesti sanottuna odotin hieman kovempaa aikaa, Heikkinen kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Sairastin jouluna koronan, josta seurasi parin kolmen viikon vaisu jakso. Viimeiset valmistavat treenit tänne sujuivat kuitenkin hyvin, joten uskoin pystyväni omaan ennätykseeni.
– Loppu ei tullut vielä tarpeeksi hyvin, mutta niin se on ollut aina kauden ensimmäisissä kisoissa. Mutta kunto paranee kisojen myötä, Heikkinen arvioi.
Myös Pekka Päivärinta reagoi ennätyksensä romuttumiseen.
– Jo oli aikakin rikkoa se ennätys, kuittasi mies SUL:n tiedotteen mukaan.
LUE MYÖS
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman