Kaikki Suomen parhaat hiihtäjät eivät osallistuneet Tour de Skille. Terveysmurheet estivät Iivo Niskasen lisäksi myös monien muiden osallistumisen Tourille. Kaikkien alkukauden näytötkään eivät tietenkään olleet riittäviä.

Sprinttitykki Katri Lylynperä, joka aloitti kauden varsin mainiosti Rukalla, on viikonloppuna mukana Virossa Skandinavia Cupissa. Hän on kuitenkin kertonut ikäviä kokemuksiaan Instagramissa.

– Aika jees päästä ulos hiihtämään -35 lämpötilojen jälkeen. Varsinkin kun tarjolla oli yks talven hienoimpia kelejä tähän mennessä. Jouluna sairastettu influenssa jätti lovensa kuntopuolelle, mutta kilpailut vihdoin jatkuvat viikonloppuna Skandinavia Cupissa Otepäässä, kirjoitti Lylynperä Instagramissa.

Vilma Nissisen ura on ollut viime vuosina tuloksellisesti alamäessä. Hänelläkin on ollut omat vaikeutensa.

– Vuoden eka viikko ei nyt menny ihan putkeen kun koko viikon sai viettää sohvalla netflixin parissa, mut koitetaan tällä viikolla uudestaan paremmalla onnella.

– Viikonlopun Skandinavia cup jää aika ärhäkän RS-viruksen takia väliin eli seuraava tavote on päästä Vantaan SM-kisoihin hyvään kuntoon. Pääasia että ollaan taas pikku hiljaa terveiden kirjoissa ja treenit jatkuu, avasi Nissinen Instagramissa.

Skandinavia Cup
Otepää, Viro 12.-14.1.2024

Naiset

Kähärä Jasmin
Lylynperä Katri (ei mukana sunnuntain 10km kilpailussa)
Matintalo Johanna
Niemelä Hilla
Olkkonen Tiia
Piippo Eveliina (ei mukana sprinteissä)

Miehet

Ahonen Ville
Haarala Juuso
Hakola Ristomatti
Karppanen Miro
Liekari Emil
Moilanen Niilo