Tapaus Kerttu Niskanen oli yksi viikonlopun puheenaiheista Oberhofin hiihdon maailmancupissa. Niskanen sairastui torstaina vatsatautiin eikä hiihtänyt perjantain sprintissä. Hän oli kuitenkin hienosti 20 kilometrin (p) kolmas lauantaina.

Niskanen ei kuitenkaan osallistunut sunnuntaina viestiin. Sitä ei pidetty rajun vatsataudin jälkeen järkevänä ratkaisuna. Päätös herätti toki keskustelua. Asiaan otti kantaa esimerkiksi Ylen asiantuntija Ville Nousiainen.

– Korostan, että en tuomitse Kertun päätöstä, koska en tiedä, mikä hänen terveystilanteensa oli sunnuntaina. Mutta yleisellä tasolla hänen aiempikin suhtautumisensa viestikilpailuihin arvokisojen ulkopuolella kertoo siitä, ettei naisten maajoukkueessa ole ainakaan liikaa joukkuetoimintaa, esitti Nousiainen Ylelle.

Niskanen ehti aiemmin tällä kaudella jättää jo väliin Jällivaaran maailmancupin viestin. Nousiainen vihjaili, että Niskasen ratkaisujen taustalla voi olla myös se, että Hiihtoliiton taloudelliset vaikeudet ovat pienentäneen maajoukkueen toimintaa. Niskanen ei ollut harjoituskaudella lainkaan maajoukkueen mukana.

– Jos ei sieltä mitään saa, niin miksi antaisikaan? Näinhän siinä helposti alkaa urheilija ajatella, kun vielä tiedetään, mitä hän on maajoukkueurallaan kantanut tiskiin, latasi Nousiainen.

Tästä Ylen juttu.

Maastohiihto

Maastohiihdon maailmancup
Goms, Sveitsi 26.-28.1.2024

Naiset
Jasmi Joensuu, Jasmin Kähärä, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Tiia Olkkonen, Eveliina Piippo, Krista Pärmäkoski

Miehet
Juuso Haarala, Perttu Hyvärinen, Emil Liekari, Remi Lindholm, Wiljam Mattila, Niilo Moilanen, Joni Mäki, Arsi Ruuskanen, Markus Vuorela, Lauri Vuorinen

LUE MYÖS