Harva sanoo tällaista ääneen: Petteri Sihvonen antoi palaa – brutaali tuomio Teemu Selänteelle
Kiekkolegenda Teemu Selänne on joutunut myrskyn silmään presidenttiehdokas Pekka Haavistoon liittyvien kommenttiensa vuoksi. Petteri Sihvonen on nyt avannut sanaisen arkkunsa asiaan liittyen Kiekkokiuas-podcastin tuoreessa jaksossa.
Sihvoselta kuultiin painava puheenvuoro asiaan liittyen. Hän teki aluksi muutaman seikan selväksi periaatteisiinsa liittyen.
– En suostu sanomaan sanaakaan noista sisällöistä sinänsä, koska olen tunnettu siitä, että mielestäni politiikka ei kuulu urheiluun sinänsä, mutta haluan sanoa yhden asian nuorille jääkiekkoilijoille, minkä tahansa lajin harrastajille…
– Älkää eläkö sellaista elämää, että pääsette sanomaan – tai joudutte sanomaan jossain kohtaa elämässänne – kuten tämä antisankarimme (Selänne) tässä on sanonut: ”En ole lukenut vissiin yhtään kirjaa.” Ottamatta todellakaan mitään puolia ja kantoja sisältöön, totean vain, että sivistymättömyys on sivistymättömyyttä, paalutti Sihvonen, joka muistutti, että myös tämä asia on murroksessa kiekossa.
– Kukahan tässä hiljakkoin totesi ja pikkuhiljaa niitä puheenvuoroja tulee, että pelireissulla on aikaa lueskella, käydä koulua, sivistää itseään, koska muuten jokin tällainen mahdollistuu ja mahdollistuu uudestaan ja uudestaan, mitä tässä ollaan valitettavasti Teemu Selänteen osalta jouduttu todistamaan.
– Urheilemisen siellä ihan huipullakaan ei tarvitse tarkoittaa, että äly, perehtyneisyys ja fiksuus talvehtivat kesät ja talvet, syksyt sekä keväät. Tässä on jotain sellaista. Se oman patsaan kaataminen on taitolaji näemmä sekin. Olen törmännyt siihen, että tuntuu omalta entiseltä idolilta pahalle kuulla yhtä sun toista.
Sihvosen mielestä Selänne ikään kuin tuhoaa omaa jääkiekolle antamaa perintöään.
– Asetelma on siinä mielessä karmea, että hän on ollut hyvä lyömään kiekkoa maaliin. Sitten on valtava seurakunta, joka kuuntelee. Osa on varmasti myös Selänteen kanssa samaa mieltä. Tämä ei ole samaa mieltä tai eri mieltä olemisen asia, vaan tässä on oikeasti joku sellainen todella pohjaton ymmärtämättömyys ja sivistymättömyys.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”