Kerttu Niskanen ja Perttu Hyvärinen ovat jättämässä väliin Vantaan SM-hiihdot, jotka järjestetään tällä viikolla. Lähtöviivalla nähdään monet Suomen isot tähdet Iivo Niskasta myöten.

SM-kisoihin osallistuminen kuuluu urheilijasopimuksen velvoitteisiin. Kerttu Niskanen jätti tunnetusti myös viime kaudella SM-kisat väliin. Tuolloin hän taisteli kovasti normaalimatkojen maailmancupin kokonaiskisan voitosta – ja lopulta sen myös vei. Tällä sesongilla Niskasella ei ole mitään asiaa tuohon voittotaistoon.

Maailmancup jatkuu ensi viikolla Kanadassa. Ylen asiantuntija Ville Nousiainen on kommentoinut tähtihiihtäjien päätöstä jättää väliin SM-kisat.

– Tilanne on hankala etenkin hiihtäjille, jotka hiihtävät koko maailmancupin. SM-kisaviikonloppu tuo ainoan harjoittelutauon keskellä kautta, Nousiainen näki Ylellä.

Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen avasi Helsingin Sanomille, että poissaolo SM-kisoista on mahdollista, jos asia on käyty läpi valmennuksen kanssa. Poissaololle pitää olla ”terveydellinen, kuormituksellinen tai valmennuksellinen este”.

– Matkustaminen luo haasteen kilpailuihin osallistumiseen. Jos esimerkiksi Kerttu asuisi Helsingissä, hän varmaan kävisi hiihtämässä Vantaalla jonkun matkan, ja se kävisi harjoituksesta. Mutta kun hän asuu vähän kauempana, niin siinä on varmasti puntaroitu paljon erilaisia asioita, muistutti Nousiainen Ylelle.

Tästä Ylen juttu.

Maastohiihto

Maastohiihdon maailmancup
Canmore 9.-13.2.2024
Minneapolis 17.-18.2.

Naiset
Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Jasmin Kähärä, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen

Miehet
Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm, Niilo Moilanen, Joni Mäki, Lauri Vuorinen

LUE MYÖS