SE-nainen maksoi hirveän hinnan pienestä virheestä – ”Harmittaa ihan sikana”
Yleisurheilun sisäratojen SM-kisat alkoivat vauhdikkaasti Tampereella lauantaina. Monet suosikit pitivät pintansa Pirkkahallissa.
Samuli Samuelsson voitti miesten 60 metrin kisan ajalla 6,71. Naisten 60 metrin mestariksi paineli SE-nainen Lotta Kemppinen ajalla 7,34.
– Finaali oli kaiken kaikkiaan vähän väsynyt suoritus, Samuelsson totesi SUL:n tiedotteella..
Kemppinen ei ollut myöskään erityisen tyytyväinen. Yksi huono askel maksoi kovan hinnan.
– Se oli kolmas tai neljäs askel. Juoksu lähti vähän nokittamaan lähdöstä ja yksi askel petti, mutta ei pettänyt onneksi liikaa. Pystyin korjaamaan tilanteen, Kemppinen avasi SUL:n tiedotteella.
– Juoksu tuntui hyvältä, joten tuo harmittaa ihan sikana. Tampereen rata on ollut minulle hyvä ja sanoin ennen finaalia valmentajallenikin, että minusta tuntuu etten ole juossut yhtään. Oli hyvä ja irtonainen olo.
Maaliskuun alussa järjestetään MM-hallikisat. Kemppisellä on teoreettinen mahdollisuus päästä karkeloihin. Naisen toiveet eivät ole katossa.
– En usko, että pääsen sinne, ellei tule paljon poisjääntejä, Kemppinen totesi.
Jessica Kähärä nappasi pituushypyn SM-kultaa tuloksella 651. Saga Vanninen otti hopeaa hyppäämällä 624, ja Nea Lento oli kolmas tuloksella 616.
Miesten 1 500 metrillä tuli yllätys. Aleksi Kivelän loppukiri nosti hänet voittoon ohi suosikki Santtu Heikkisen. Voittoaika oli 3.52,45.
Sara Lappalainen otti omansa naisten 1 500 metrin kisassa. Hän paineli voittoon ajalla 4.19,81.
– Tytöt pyyteli ennen kisaa, voisinko tehdä heille hyvä kisan. Lupasin vetää tasaista 4.20:n vauhtia ja sanoin, että kaikki mukaan vaan rohkeasti, Lappalainen kertoi tiedotteella.
LUE MYÖS
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja

- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja