Norjan hiihdon suuriin legendoihin kuuluva Petter Northug ällistytti viikonloppuna Norjan Cupissa. 38-vuotias Northug oli kakkonen miesten 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa.

Northugin suoritus keräsi suuret kehut. Instagramissa miehen menoa ihasteli myös Perttu Hyvärinen.

Norjan joukkueen valmentaja Eirik Myhr Nossum oli erittäin vaikuttunut. Hän kehui veteraania avoimesti VG-lehdelle.

– Olen erittäin vaikuttunut. Hän voi kilpailla 50 kilometrillä Holmenkollenin maailmancupissa maaliskuussa ja Trondheimin MM-kisoissa ensi vuonna, heitti luotsi lehdelle.

Nossum muistutti toki, että Northugin on selvitettävä karsintatapahtumat kunnialla päästäkseen noihin kisoihin. Northug itse ilmoitti keskittyvänsä tällä hetkellä töihinsä asiantuntijana ja Ski Classics -kisaan.

Hän tiputti kuitenkin kovan tiedonmurusen: MM-kisat eivät ole utopiaa.

– On tietenkin pieni mahdollisuus. Unelmointi on aina ok.

LUE MYÖS