Wilma Murto kohtasi muut maailman parhaat – hyväksyi heti brutaalin totuuden

Wilma Murto taivutti viikonloppuna jaetulle kakkossijalle tuloksella 475 Ranskan Lievinissä järjestetyssä seiväshyppykisassa.
Eliza McCartney voitti kilpailun tuloksella 484. Se on maailman kauden kärkitulos. Murto teki itse yhden mainion yrityksen korkeudesta 490, mutta rima tuli tällä kertaa niukasti alas naisen mukana.
Murto on käynyt kisaa läpi vielä Instagramissa. Euroopan mestari teki yhden asian selväksi: tästä seiväsvuodesta tulee hurjan kova.
– Toiseksi Eliza McCartneyn takana tuloksella 475 eilen. Oli niin siistiä yrittää 490:n ylitystä! Naisten seiväshypyn taso tulee olemaan uskomattoman korkealla tänä vuonna, ja olen valmis siihen, hihkui Murto.
Tänä vuonna kilpaillaan peräti kolmet arvokisat. Maaliskuun alussa ratkaistaan MM-hallimitalit. Kesällä kilpaillaan ulkoradoilla EM- ja olympiamitaleista.
Murto nähdään keskiviikkona Turussa järjestettävässä Ystävänpäivän seiväshyppykilpailussa. Nainen saa myös hieman erilaista vastuuta tapahtumassa.
Tapahtuman viihdesisältöä tuottava Joona Haarala Hype Works Oy:stä kertoi SUL:n tiedotteella, että Murto on ollut suunnittelemassa osaltaan tapahtuman musiikkeja.
– Oli innostavaa kuulla Wilman suosikkibiisit sekä toiveet eri kilpailun vaiheisiin. Luvassa on yllättävä ja raikas setti, kuten Wilmalta voi odottaakin, Haarala heitti.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi