Holmenkollenin viikonlopusta ei tullut suurta suomalaisjuhlaa. Ylen asiantuntija Aino-Kaisa Saarinen esitti kisojen jälkeen oman arvionsa.

Iivo Niskanen taisteli yhdeksänneksi. Hän myönsi rehellisesti kisan jälkeen epäonnistuneensa suksivalinnassaan.

Niskanen odotti olosuhteiden muuttuvan ja laittoi toiseen suksipariinsa liikaa pitoa. Hän meni vaihtamaan suksensa jo puolivälissä kisaa.

Saarinen teki selväksi, että pelkkä toinen suksipari ei ollut ongelma. Hänen mielestään myös vaihto suksiin olisi pitänyt tehdä myöhemmin.

– Iivon ei olisi kannattanut olla keulassa määräämässä. Hän olisi voinut kylmänviileästi katsella ja tehdä samalla lailla taktisesti kuin Lauri Lepistö, Hän olisi voinut hiihtää kierroksen tai kaksi. Nimimerkillä kokemusta on, Saarinen linjasi Ylelle.

Kyseessä oli yksi Niskasen kauden pääkisoista, kun hän joutui jättämään väliin Tour de Skin eikä tänä vuonna ollut arvokisoja.

– Hänen olisi pitänyt tehdä toisin. Jos lumisade ei lakkaa ja hän tiesi pelin olevan pelattu, miksi hän meni vaihtamaan sukset? Nyt Iivon olisi pitänyt pelata peliä paremmin, Saarinen kritisoi.

Tästä Ylen juttu.

LUE MYÖS