Maailmancup-kauden päättänyt Falunin viikonloppu oli iso onnistuminen monelta suomalaishiihtäjältä. Aivan kaikilla ei käynyt yhtä hyvin.

Naisten B-maajoukkueeseen kuuluva Tiia Olkkonen on esittänyt kivoja otteita kauden aikana. Falun oli kuitenkin karu pettymys.

Olkkonen keskeytti harvinaisella tavalla kaatumisen vuoksi jo perjantain sprintissä. Hän palasi viivalle sunnuntain 20 kilometrin vapana kisaan. Sekin loppui ennen aikojaan, kun hän jätti leikin kesken. Nainen oli varsin murtunut Viaplayn haastattelussa.

– En tiedä. Ei vain kroppa toimi sillä tavalla kuin pitäisi. Jotenkin tuo vapaan normimatka on tosi vaikea minulle, että eihän tämä nyt kivaa ole. Olisi ollut hieno päivä, ja tavoite oli hiihtää maaliin asti, mutta jossei se reisi hapetu yhtään, niin mitä sitä tuolla sitten rämpii, harmitteli Olkkonen.

– Alusta asti oli vaikeaa. Alkaa olla jo aika väsynyt. Koko pitkä kausi takana, niin vielä pitäisi jaksaa pari viikonloppua, tilitti Olkkonen.

Kerttu Niskanen oli sunnuntain kisan viides ja Krista Pärmäkoski kuudes. Jessie Diggins vei voiton.

LUE MYÖS