Esa Lindellin viiden vuoden takainen temppu raivostuttaa edelleen NHL:ssä – ”Sällin ei pitäisi pelata kiekkoa”
Esa Lindell on tehnyt jo melko pitkän uran NHL-seura Dallas Starsin takalinjoilla. Hänen yksi lähes viiden vuoden takainen tekonsa ei ole kuitenkaan vielä unohtunut kaikkien mielistä.
Lindell ja St. Louis Bluesin Robert Bortuzzo ottivat tuolloin yhteen tavalla, joka raivostuttaa vieläkin faneja. Offside-sivusto jakoi hiljattain Sportsnetin videokuvaa tilanteesta.
– Muistelua siitä, kun Esa Lindell sukelsi kolme kertaa 12 sekunnissa, tylytti Offside.
Bortuzzo antoi armotta poikittaista. Lindell näytti pistävän hieman ylimääräistä etenkin kahden ensimmäisen osuman jälkeen.
Vaikka vettä on ehtinyt virrata runsaasti Trinity Riverissä tuon tapahtuman jälkeen, on osa kiekkokansasta edelleen raivona Lindellin temppuilun nähtyään.
– Tämän sällin ei pitäisi pelata jääkiekkoa, tylytti yksi.
– Kaverin pitäisi vaihtaa futikseen, veisteli toinen kommenteissa.
Lindell itse vastasi kritiikkiin nopeasti The Athleticin haastattelussa keväällä 2019.
– Hän löi minua lujaa poikittaisella. En odottanut hänen lyövän lujaa uudelleen. En ole sellainen pelaajaa. En voi enää muuttaa sitä, mitä eilen tapahtui, tilitti pakki.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus