Suomen hiihdosta on kuultu kauden päätyttyä karuja uutisia. Perjantaina selvisi, että toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen saa lähteä paikaltaan. Yle taas uutisoi, että Iivo Niskanen ei ole näillä näkymin maajoukkueen harjoitusvahvuudessa treenikaudella.

Kaiken nähnyt asiantuntija Harri Kirvesniemi on puhunut Suomen huippuhiihdon tilasta Ilta-Sanomille.

Kirvesniemi kommentoi myös sitä taustaa vasten, että maajoukkueen leirityskuvioista ei ole vielä hiiskuttu julkisuuteen. Markus Vuorela, Lauri Lepistö ja Ylen mukaan lisäksi Remi Lindholm ovat hakeneet paikkaa Team Electrofit -yksityistiimistä.

IS:n toimittaja tiedusteli Kirvesniemeltä, että onko Suomen hiihtoliitto ”täysin sekaisin ja paniikissa”?

– Paniikki tulee enemmän rahan puutteen myötä. Se on suuri ongelma. Heikko taloustilanne aiheuttaa ongelmia leirityskuvioihin ja optimaaliseen harjoitteluun, Kirvesniemi näkee.

Kirvesniemen mielestä hiihtäjien ratkaisujen taustalla on lopulta varsinkin yksinkertainen logiikkaa. Hiihtäjät haluavat varmuutta tilanteeseen.

– Olennaisin ongelma maajoukkueen ulkopuolella on löytää sopivia sparraajia, hyvä ja tasokas treeniporukka, jotta pystyvät kehittymään sparraajien myötävaikutuksella. Jos Vuorela, Lepistö ja Remi ovat Electrofitillä, siellä on hyvinkin sopiva porukka tekemään yhteistreenejä, avasi Kirvesniemi IS:lle.

Tästä Ilta-Sanomien juttu.

LUE MYÖS