Nathalie Blomqvist on voittanut 5 000 metrin kisan Mt. Sac Relays -kilpailussa Walnutissa Kaliforniassa. Hän kellotti komean ajan 14.59,70.

Aika on Blomqvistin ennätys. Suomalaisista parempaan on pystynyt vain Annemari Sandell, jonka SE-aika kirjataan 14.56,22. Oman ennätyksensä Blomqvist rikkoi yli 20 sekunnilla.

Blomqvist paineli aluksi ”jäniksen” takana 72 sekunnin kierrosaikoja. Lopussa suomalainen painelikin sitten 71–72 sekunnin kierroksia.

– Alun perin jäniksen piti juosta kolmeen kilometriin 15.15:sta loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Minulla oli kuitenkin niin itsevarma olo, että sovittiin hänen kanssaan, että hän juoksee 15 minuutin loppuaikaan tähtäävää vauhtia, mutta vetää vain kaksi kilometriä, Blomqvist avasi SUL:n tiedotteella.

– Juoksu tuntui hyvältä ja rennolta, mutta se jännitti, kun jänis lähti pois, ja tiesin, että nyt on edessä kolme kilometriä yksin. Olen kuitenkin tottunut vetämään yksin ja tuntui, että voimia löytyi.

Blomqvist oli kisaa edeltävät viikot vuoristoleirillä Arizonassa. Se meni nappiin.

– Leiri meni tosi hyvin. En ole koskaan aiemmin juossut niin hyviä treenejä. Se kuitenkin mietitytti, että kun tullaan korkealta alas, voi olla etteivät jalat ole niin tuoreet, Blomqvist sanoi.

LUE MYÖS