Annimari Kortteen järkyttävä päivitys oli liikaa – somejätti reagoi
Pika-aituri Annimari Kortteen kausi ei saanut toivottua alkua. Hän on nyt avautunut Instagramissa kokemuksistaan. Korte laittoi samalla asiat perspektiiviin.
Korte painoi viikonloppuna Malmön MM-kisojen 100 metrin aidoissa alkueränsä aikaan 13,34. Hän ei lähtenyt mukaan finaaliin.
– Olin 16 päivää kuumeessa, johon ei syytä löytynyt. En selvästi ollut toipunut siitä kunnolla kun en meinannut jaksaa juosta alkuerääkään kunnolla maaliin, Korte selvitti SUL:n tiedotteella viikonloppuna.
Korte on nyt julkaissut synkän koosteen uransa terveysmurheista. Listaus oli karu.
– 16 päivää kuumetta tunnistamattomista syistä muistutti minua niin paljon niistä kymmenestä vuodesta, jotka olin sairaana (niistä viisi vuotta niin pahasti, että lopetin urani enkä voinut kuvitella enää juoksevani) ja joiden aikana lääkärit eivät pystyneet kertomaan, mikä minulla oli vikana. Vaikeinta on, että ei tiedä, mikä parantaa tai huonontaa tilannetta. Epätietoisuus on pelottavaa.
– Minun kohdallani epätietoisuuden pelko johti kerran siihen, että en löytänyt syytä elää noiden hirveiden kipujen kanssa, eikä kukaan osannut auttaa.
– Nyt minulla oli vain kuumetta. Silloin minulla oli kuumetta kuukausia putkeen, tukehduin kaikkeen ruokaan ja minulla oli tuskallisia ja oloani merkittävästi heikentäneitä kipuja kaikki nuo vuodet.
– Se muistutti minua myös siitä, että urheiluvammat ovat vain urheiluvammoja. Ei se ole niin vakavaa, kun on jäljellä vielä terveys. Silloin siitä kannattaa nauttia. Jos on vaikeuksia loukkaantumisten kanssa, kannattaa muistaa, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita, kuten terveys, valisti entinen SE-nainen.
Kortteen julkaisema video, joka sisälsi esimerkiksi pätkiä leikkauksista, oli liikaa Instagramille. Videoon lisättiin varoitus ”arkaluontoisesta sisällöstä”. ”Tämä video saattaa sisältää raakaa tai väkivaltaista sisältöä”, luki alla.
LUE MYÖS
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma