Kiitos hei: Huippuhiihtäjä lähti ovet paukkuen maajoukkueesta
Suomen hiihdolla on omat ongelmansa. Aivan ihanteellista ei ole meno myöskään länsinaapurissamme.
Sitä mieltä on ainakin Ruotsin Moa Lundgren. Naisella on takana elämänsä paras kausi: se ei kuitenkaan avannut ovea Ruotsin A-maajoukkueeseen.
Lundgren ei ole lyönyt hanskoja tiskiin. Hän kieltäytyi paikasta B-maajoukkueessa ja panostaa nyt harjoitteluun maajoukkueiden ulkopuolella.
– En saanut paikkaa A-maajoukkueessa. Minulle tarjottiin paikkaa B-maajoukkueessa ja sitten toinen ovi aukesi, selvitti Lundgren Expressenille.
Ruotsin naisten A-maajoukkue on kivikova. Samat kahdeksan nimeä saivat pitää paikkansa siinä. Lundgren laski sen varaan, että maajoukkueeseen otetaan enemmän naishiihtäjiä.
– Se on asia, josta avauduin viime vuonna. Se että on erittäin todennäköistä, että tarvitaan ylimääräinen paikka tälle kaudelle. Jos olisin onnistunut hyvin vielä yhdessä kisassa, olisi tämä ollut todella vaikeaa heille. Mitä sitten olisi tehty? On mietittävä asiaa yksi vuosi lisää.
Maajoukkueen pomo Anders Byström teki Expressenille selväksi, että syyt maajoukkueen kokoon ovat taloudelliset.
– Ei meillä ollut mahdollisuutta siihen (maajoukkueen kasvattamiseen). Haluamme kahdeksan urheilija joukkueen, ja se on erittäin vahva. Ikävä juttu Moan kannalta.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Hiihtofaneille karu uutinen – Suomen Cupin tv-tilanne täysin auki
- Joni Mäki teki rajun ratkaisun – pitkä yhteistyö päättyi
- Nooralotta Neziri teki paluun kynnyksellä kovan paljastuksen – ”Ällistyttävän kovia”
- IL: Jarkko Nieminen paljasti suuren houkutuksen – ”Pyyntöjä on tullut”
- Amanda Kotaja tykitti hurjan Suomen ennätyksen – maailmanennätysnainen jäi taakse
- Kristiina Halonen jäi kauas ennätysvauhdista – taustalla pitkä ongelmakierre
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Autourheilun supertähti on poissa – fanit ympäri maailmaa järkyttyivät
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- Carlos Alcarazin karu uutinen järkyttää – Wimbledon kokee valtavan menetyksen
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- 19-vuotias huippulupaus potkittiin maajoukkueesta tv-ohjelman vuoksi
- Ilkka Herola kuittasi muhkeat bonukset olympiamenestyksestä
- Autourheilun supertähti on poissa – fanit ympäri maailmaa järkyttyivät
- Emma Tainio paljasti hurjan leirireissun – hätänumeroon soitettiin Portugalissa
- Nooralotta Neziri teki paluun kynnyksellä kovan paljastuksen – ”Ällistyttävän kovia”
- Ruotsin tähtilupaus keskeytti kautensa – taustalta paljastui vakava syömishäiriö
- Saara Keskitalo räjäytti heti kauden avauksessa – hurja aika Italiassa
- IL: Jarkko Nieminen paljasti suuren houkutuksen – ”Pyyntöjä on tullut”