Nyrkkeilijä koki 54-vuotiaan Mike Tysonin lyöntivoiman – lausui nyt karun varoituksen
Jake Paul ja Mike Tyson kohtaavat 20. heinäkuuta Texasissa järjestettävässä nyrkkeilyottelussa. Kamppailu on herättänyt paljon keskustelua lajipiireissä.
ESPN kertoi tällä viikolla, että kyseessä on virallinen ottelu. Se lasketaan siis osaksi molempien nyrkkeilijöiden ammattilaisuraa. Luvassa on kahdeksan kahden minuutin erää.
Tyson nähtiin viimeksi kehässä vuonna 2020. Tuolloin 54-vuotias Iron Mike kohtasi toisen lajilegendan Roy Jones Juniorin.
Tysonin esitys teki vaikutuksen moneen. Hän oli asiantuntijoiden mielestä selvästi etevämpi ottelussa, jossa ei ollut virallista voittajaa.
Jones on nyt ylistänyt Tysonia Shane Mosleyn haastattelussa, joka julkaistiin Youtubessa.
– Nyt hän (Tyson) on 57-vuotias ja pian 58, mutta en ole kohdannut koskaan kovempaa lyöntiä kehässä. Kun hän osui ensimmäistä kertaa rintaani, tuntui kuin muuli olisi potkaissut rintaani., latasi Jones.
– Jos hän osuu keneen tahansa tuollaisella lyönnillä, menevät he unten maille tai tippuvat, etenkin jos he eivät ole kokeneet ennen tuollaista lyöntivoimaa.
– Jake Paul ei varmaan pysty kestämään tuollaista lyöntivoimaa. Se saattaa osua leukaperiin. Aika näyttää, mutta vaikea siitä tulee.
LUE MYÖS
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman