Kotona odotti yllätys – Kaisa Mäkäräinen murtui kyyneliin raskaan päivän päätteeksi
Suomalainen ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräinen päätti palata juhannuksen vietosta kotiin melkoisella tavalla, todella hurjalla pyörälenkillä.
Mäkäräinen avasi kokemustaan Instagram Storiesissa keskiviikkona. Takana oli melkoinen urakka.
– Ekat kuusi tuntia meni ihan hyvin. Sen jälkeen seuraavat vähän yli viisi tuntia vähän vähemmin hyvin. Ei oikein mitään erityistä syytä. Ei vain jaksaa. Oli aika pitkä matka. Kellon mukaan 310 kilometriä, pari tonnia siihen tuli nousua. Ajoaika oli 11 tuntia ja 10 minuuttia. Siihen muutama pysähdys päälle.
– Ajattelin jossain vaiheessa tuossa loppuvaiheessa, että kun pääsen kotipihaan, niin saatan jopa alkaa itkemään, koska tämä oli ylivoimaisesti kovin liikuntasuoritus, mitä olen koskaan tehnyt, selvitti Mäkäräinen.
Lopulta se itku pääsikin. Kotona odotti yllätys.
– Kyllä se itku tuli viimeistään siinä vaiheessa, kun näin, että ovessa roikkuu kukkia. Jotenkin aavistelin, että se liittyy tähän päivän urakkaan, selvitti Mäkäräinen, joka halusi kertoa yhden viestin ihmisille.
– Urheilkaa, taistelkaa, ylittäkää itsenne, tulee tunteita, viestitti pidetty legenda.
LUE MYÖS
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne