Ylen kamerat tallensivat – Kalevan kisoissa todistettiin pelottavaa näytelmää
Alisa Vainio esitteli hurjaa ylivoimaa naisten 10 000 metrin kisassa Kalevan kisoissa. Nainen painoi Vaasassa ajan 33.40,54. Juoksu vei myös veronsa.
Vainio lähti varsin kovaa. Toinen vitonen oli sitten melkoinen tuskien taival.
– En tiedä, aikamoinen kisa. Helle vai mikä lie ollut.
– Tunsin, että jalat eivät vaan enää kanna, ja tunne tuli nopeasti. Ajattelin, että ei hitto, 10 kierrosta vielä jäljellä. Mutta halusin juosta loppuun saakka, kun täällä ovat valmentaja ja kaikki muutkin paikalla minua kannustamassa, kommentoi Vainio SUL:n tiedotteella.
Vainio voitti kakkoseksi tulleen Taru Palsan selvästi. Eroa kertyi lähes kaksi minuuttia.
Viikon päästä selviää, pääseekö Vainio olympiamaratonille.
– Uskon, että minulla on hyvä maratonvire, mutta kympille irtiottokykyä ei ole riittävästi.
Vainio koki siis kovia Vaasassa. Ylen kamerat tallensivat, kun nainen keräili itseään kisan jälkeen. Kaikkensa antanut Vainio jouduttiin taluttamaan portaat ylös. Lopulta Vainio oli valmis antamaan haastattelun. Ylen toimittaja tiedusteli leikkisästi, onko Vainio harkinnut lajin vaihtamista.
– Todellakin olen ja tälläkin hetkellä mietin, kuittasi Vainio.
LUE MYÖS
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Suomalaisjuoksija paljasti rakkauselämästään – ”En malta odottaa”
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Wilma Heltelän kilpasiskolta ikävä päivitys – kuva sairaalapediltä
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne