Topi Raitanen lausui Ylelle karun totuuden tilanteestaan
Topi Raitanen on jäämässä sivuun Pariisin olympialaisista. 3 000 metrin esteiden EM-kultamitalisti jäi vasta yhdeksännelle varasijalle olympiarankingissa.
Raitasen kohdalla on kuitenkin herätelty toivoa Pariisista, sillä kaikki maat eivät lähetä kisoihin rankingin sisälle yltäneitä urheilijoita.
Esimerkiksi Ruotsi veti tiukkaa linjaa. Yksi olympialaisista jäävä urheilija on Emil Blomberg, joka avautui aiheesta Instagramissa.
– Ei olympialaisia minulle tänä vuonna. Minulla on maailman 22. nopein aika tänä vuonna, vain kolme sekuntia yhdeksänneksi parhaasta ajasta. Koen oikeasti, että olisin ollut valmis Pariisiin ja taistellut erittäin realistisesti finaalipaikasta. Emme saa koskaan tietää. Pääsin läpi rankingista ja sain kutsun osallistua, mutta Ruotsin olympiakomitea päätti kieltäytyä, avautui Blomberg.
Raitasen reaktio oli paljonpuhuva. Hän kommentoi julkaisua oksentamista esittävällä emojilla.
Raitanen puhui ruotsalaisten tilanteesta myös Ylelle.
– Heille oli sanottu, että pitää juosta monta kertaa tietyn rajan alle. Jos he olisivat juosseet 8.18-alkuisen ajan kolmesti, heidät olisi valittu. Tietysti myös kisarajalla, avasi Raitanen Ylelle.
Raitanen teki myös selväksi, että hän ei usko vieläkään olympiapaikkaan.
– Jos on sijalla yhdeksän, se on epätodennäköisempää kuin se, että on sijalla yksi. Se ei ole omissa käsissäni.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 37 vuoden odotus jatkuu: Suomelle katkera tappio pronssikamppailussa
- Ilkka Herolan kilpakumppani valittiin hurjaan seuraan – lista vilisee supertähtiä
- Eetu Ihanamäeltä kova suoritus Georgiassa – välierät jo voiton päässä
- Suuri sankari on poissa: MM-kultaa voittanut yleisurheilujätti kuoli äkillisesti
- Katri Lylynperän jäähyväiset pysäyttivät – erityisviesti Krista Pärmäkoskelle koskettaa
- Skandaali mäkihypyssä – naiset tiputettiin kalenterista
- Suomalaisrynnistys jatkuu frisbeegolfissa – nyt edessä täysin erilainen testi
- Karmea onnettomuus: 25-vuotias yleisurheilutähti vaivutettiin koomaan
- Frida Karlsson yllätettiin kesken vessakäynnin – kylmänviileä reaktio
- Turkki yritti törkeää kikkailua yleisurheilussa – liitolta täystyrmäys
- Suuri sankari on poissa: MM-kultaa voittanut yleisurheilujätti kuoli äkillisesti
- Krista Pärmäkoski teki rajun päätöksen – nyt lähtee urheiluvälineet myyntiin
- Katri Lylynperän jäähyväiset pysäyttivät – erityisviesti Krista Pärmäkoskelle koskettaa
- Suomalaisrynnistys jatkuu frisbeegolfissa – nyt edessä täysin erilainen testi
- Frida Karlsson yllätettiin kesken vessakäynnin – kylmänviileä reaktio
- Kaikkien aikojen kevät – AC Oulu tekee jotain, mitä harva uskoi mahdolliseksi
- Skandaali mäkihypyssä – naiset tiputettiin kalenterista
- Karmea onnettomuus: 25-vuotias yleisurheilutähti vaivutettiin koomaan
- Mikael Granlund jysäytti – yllättävä kommentti HIFK:sta
- Suomalaislupaus räjäytti pankin heti – Omran Chaaban varasti show’n